Vauvavuosi jäi juuri taakse. Kuluneet kaksi vuotta ovat ehdottomasti olleet elämäni fyysisesti rankimmat. Ensin raskaus, sitten synnytys ja vielä uuvuttava vauvavuosi. Lapsettomana kuvittelin, että kotona oleminen vauvan kanssa olisi paljolti leppoisaa touhuamista, mutta työt ovat tähän urakkaan verrattuna usein kuin lomaa. Varsinkin, kun työssä käyvällä lapsettomalla on yleensä vapaita iltoja, viikonloppuja ja juhlapyhiä, jolloin saa tehdä, mitä lystää. Lapsen jäljiltä sitä ikään kuin toipuu onnettomuudesta, päivä, viikko ja kuukausi kerrallaan olematta ikinä ihan samanlainen. Erona onnettomuuteen on tietysti se uusi ihminen, jonka on maailmaan avustanut omin elimistöin ja voimavaroin. Meidän poika on erittäin aktiivinen, kova lukemaan ja tutkimaan asioita, pitkä, puhelias, iloinen ja temperamenttinen. Hän pääsee pian puhaltamaan kakustaan yhden kynttilän. Elämä helpottuu nyt monin tavoin, kun hän voi syödä kanssamme samoja ruokia, lopettaa oman maidon juomisen ja on jo siirtynyt...