Reissuleidi ja videokamera

Romaani on edennyt viidessä päivässä sivulle 16. Etenen noin kolmen sivun päivätahtia, koen sen juuri nyt hyväksi ja kestäväksi rytmiksi. Jos kuukaudessa pystyn kirjoittamaan edes kymmenenä päivänä omaa tuotostani, vaikuttaa noin 300 sivun tavoite ihan mukiinmenevältä. Dokkari sen sijaan ei ole edennyt, mutta paneudun siihen seuraavaksi. Olen ylipäätään omaksunut asenteen, että se, minkä pitää tapahtua, tapahtuu kyllä. Niinpä dokkari odottelee kiltisti vuoroaan, jos siitä on tarkoitus tulla tosi. Ja kieltämättä, pelkkä kirjoittaminen sujuu minulta enemmän rutiinilla eikä tässä vaiheessa vielä vaadi muuta kuin ahkeraa ja luovaa näppäimistön paukuttamista. Kun runko, tapahtumat ja tarina ovat valmiit, paneudun tarkemmin yksityiskohtiin ja parantelemaan työtä. Kun sen aika on. Kesän polkujuoksukisojen näkymäni vaikuttavat hyviltä. Juoksin tällä viikolla kuntosalin matolla testijuoksuna 40 minuutin verran, ja sen perusteella pääsisin seitsemän kilometrin matkalla noin 42-45 minuutin su...

Mahtava uutinen on, että dokumenttiprojektini ei tyssännytkään. Tielle tulleista esteistä on päästy yli ja työskentely saa sittenkin jatkua. Olen saanut hahmoteltua ohuen käsikirjoituksen, jonka perusteella leikkaan lähipäivinä aiempaa lyhyemmän ja rakenteellisemman videotarinan havainnollistamaan uusia suunnitelmia. Aloitin myös fiktiivisen romaanin kirjoittamisen. Sydämeni lähes pakahtuu luodessani tutuilla ajatuksilla varustetun hahmon arkea, sillä rakastan kirjoittamista. Melkein kuin yli parikymmentä vuotta sitten. Ainoastaan elämänkokemukseni on venynyt ja laajentunut. Muistan edelleen, miten ala-asteella käperryin kuumeessa hiihtolomalla kirjoituskoneen ääreen ja naputin päivittäin jonkun liuskan verran tekstiä, sivunumero loppuun. Kirjoitin kirjaa minun ja sisarusteni seikkailuista osin todellisessa, osin kuvitellussa maailmassa. Pääsin muistaakseni sivumäärässä jopa kolminumeroiseen lukuun asti, mutta johonkin urakka sitten lopahti. Myöhemmin äitini epähuomiossa polt...