Onnettomuudesta toipumista

Vauvavuosi jäi juuri taakse.

Kuluneet kaksi vuotta ovat ehdottomasti olleet elämäni fyysisesti rankimmat. Ensin raskaus, sitten synnytys ja vielä uuvuttava vauvavuosi.

Lapsettomana kuvittelin, että kotona oleminen vauvan kanssa olisi paljolti leppoisaa touhuamista, mutta työt ovat tähän urakkaan verrattuna usein kuin lomaa. Varsinkin, kun työssä käyvällä lapsettomalla on yleensä vapaita iltoja, viikonloppuja ja juhlapyhiä, jolloin saa tehdä, mitä lystää. 

Lapsen jäljiltä sitä ikään kuin toipuu onnettomuudesta, päivä, viikko ja kuukausi kerrallaan olematta ikinä ihan samanlainen. Erona onnettomuuteen on tietysti se uusi ihminen, jonka on maailmaan avustanut omin elimistöin ja voimavaroin.

Meidän poika on erittäin aktiivinen, kova lukemaan ja tutkimaan asioita, pitkä, puhelias, iloinen ja temperamenttinen. Hän pääsee pian puhaltamaan kakustaan yhden kynttilän. Elämä helpottuu nyt monin tavoin, kun hän voi syödä kanssamme samoja ruokia, lopettaa oman maidon juomisen ja on jo siirtynyt omaan huoneeseen nukkumaan. Pian hän jo kävelee ja oppii sanomaan aina vain useampia sanoja.

Päätin, että poika aloittaa osa-aikaisen päiväkodin ensi vuonna. Töiden hakeminen on hyvin vaikeaa, jos on samalla konttailtava lapsen perässä ja kerrottava sekunnin välein, mikä mikin hänen sormella osoittamansa esine tai olio on. 

Löysin viimein oman ääneni romaanin kirjoittajana. Minua ei enää nolota hurjasti esitellä käsikirjoituksen nykyistä versiota vieraillekaan ihmisille. Kriittinen palaute työstä on todella tärkeää kehittymisen kannalta, ja niin on kannustus ja tukikin. Kirjan käsikirjoitus lienee valmis viimeistään vuonna 2022. Nautin sen työstämisestä ja hahmoihin uppoutumisesta suunnattomasti. Ymmärrän nyt, mitä tarkoittaa, kun hahmo haluaa kertoa tarinansa kirjailijan kautta. Tai hahmot. Aluksi juoni oli minulle tärkein kirjan elementti, ja nyt sitä ovat henkilöiden lisäksi yksityiskohdat ja tapahtumat, hetket ja ympäristö.

Ryhmäprojekti, josta viime postauksessa kerroin on edennyt myös. Ideasta kehkeytyi konsepti, jota viedään nyt eteenpäin hieman toisessa muodossa kuin ensin ajattelin. Hyvä niin, ajatus jalostui käytännön ja realiteettien kautta. Katsotaan, miten käy ja ottaako joku muu ohjat vai onko minulla aikaa tämän proggiksen jatkojalostukseen.

Toivon ensi vuodelle mielekkäitä työtehtäviä lähiseuduilta, jotta voimme alkaa kunnolla hakea myös pysyvää kotia, eikä pojankaan tarvitsisi alvariinsa vaihtaa hoitopaikkaa. Verkostojen läheisyys on meille nyt myös iso juttu.