Romaani on edennyt viidessä päivässä sivulle 16. Etenen noin kolmen sivun päivätahtia, koen sen juuri nyt hyväksi ja kestäväksi rytmiksi. Jos kuukaudessa pystyn kirjoittamaan edes kymmenenä päivänä omaa tuotostani, vaikuttaa noin 300 sivun tavoite ihan mukiinmenevältä.
Dokkari sen sijaan ei ole edennyt, mutta paneudun siihen seuraavaksi. Olen ylipäätään omaksunut asenteen, että se, minkä pitää tapahtua, tapahtuu kyllä. Niinpä dokkari odottelee kiltisti vuoroaan, jos siitä on tarkoitus tulla tosi.
Ja kieltämättä, pelkkä kirjoittaminen sujuu minulta enemmän rutiinilla eikä tässä vaiheessa vielä vaadi muuta kuin ahkeraa ja luovaa näppäimistön paukuttamista. Kun runko, tapahtumat ja tarina ovat valmiit, paneudun tarkemmin yksityiskohtiin ja parantelemaan työtä. Kun sen aika on.
Kesän polkujuoksukisojen näkymäni vaikuttavat hyviltä. Juoksin tällä viikolla kuntosalin matolla testijuoksuna 40 minuutin verran, ja sen perusteella pääsisin seitsemän kilometrin matkalla noin 42-45 minuutin suoritukseen. Metsäinen maasto ja muut tekijät voivat toki vaikuttaa todelliseen tulokseen. Kuntoni on säilynyt yhdeksän vuoden ajan melkein muuttumattomana, hyvässä mielessä. Siitä olen ylpeä. Tosin onhan se tekemistäkin vaatinut ja aina kuntotaso voisi olla parempi.
Avopuolisoni tsemppasi minut eilen jälleen suoritukseen, johon en kuvitellut kykeneväni. Tutustuin hänen kuntosaliohjelmaansa ja hän usutti minut kokeilemaan leuanvetoa. Sain siis ensimmäistä kertaa elämässäni vedettyä peräti kaksi kokonaista leukaa. Sekin tuntuu hyvältä, sillä vaikka olenkin tänä keväänä panostanut liikkumisessa yläkroppaan, en ollut päässyt testaamaan voimiani mukavuusalueeni ulkopuolella. Nostelen kyllä tankoa ja painoja, punnerran ja lankutan, mutta kaikenlainen roikkuminen on viime aikoina jäänyt vähälle. Ehkä pitäisi taas jonain päivänä käydä seinäkiipeilemässäkin. Sehän on sitä todellista lihasten käyttämistä aidoissa maastoissa ja tilanteissa kaiken saliharjoittelun jälkeen.
Dokkari sen sijaan ei ole edennyt, mutta paneudun siihen seuraavaksi. Olen ylipäätään omaksunut asenteen, että se, minkä pitää tapahtua, tapahtuu kyllä. Niinpä dokkari odottelee kiltisti vuoroaan, jos siitä on tarkoitus tulla tosi.
Ja kieltämättä, pelkkä kirjoittaminen sujuu minulta enemmän rutiinilla eikä tässä vaiheessa vielä vaadi muuta kuin ahkeraa ja luovaa näppäimistön paukuttamista. Kun runko, tapahtumat ja tarina ovat valmiit, paneudun tarkemmin yksityiskohtiin ja parantelemaan työtä. Kun sen aika on.
Kesän polkujuoksukisojen näkymäni vaikuttavat hyviltä. Juoksin tällä viikolla kuntosalin matolla testijuoksuna 40 minuutin verran, ja sen perusteella pääsisin seitsemän kilometrin matkalla noin 42-45 minuutin suoritukseen. Metsäinen maasto ja muut tekijät voivat toki vaikuttaa todelliseen tulokseen. Kuntoni on säilynyt yhdeksän vuoden ajan melkein muuttumattomana, hyvässä mielessä. Siitä olen ylpeä. Tosin onhan se tekemistäkin vaatinut ja aina kuntotaso voisi olla parempi.
Avopuolisoni tsemppasi minut eilen jälleen suoritukseen, johon en kuvitellut kykeneväni. Tutustuin hänen kuntosaliohjelmaansa ja hän usutti minut kokeilemaan leuanvetoa. Sain siis ensimmäistä kertaa elämässäni vedettyä peräti kaksi kokonaista leukaa. Sekin tuntuu hyvältä, sillä vaikka olenkin tänä keväänä panostanut liikkumisessa yläkroppaan, en ollut päässyt testaamaan voimiani mukavuusalueeni ulkopuolella. Nostelen kyllä tankoa ja painoja, punnerran ja lankutan, mutta kaikenlainen roikkuminen on viime aikoina jäänyt vähälle. Ehkä pitäisi taas jonain päivänä käydä seinäkiipeilemässäkin. Sehän on sitä todellista lihasten käyttämistä aidoissa maastoissa ja tilanteissa kaiken saliharjoittelun jälkeen.
Kommentit
Lähetä kommentti