Lupaan, että tämä on ainut jonkun toisen video täällä (tai ainakin melkein), mutta heti ensikuulemalta tämä kappale kertoi mielestäni jotain olennaista elämäntyylistäni. Meidän ajastamme. Sukupolvestani.
Jotain, mitä kuukausia sitten ajattelin, että haluaisin tuoda esille matkavideoissani myöhemmin.
Jotain vähän synkempää lähtemisistä, matkusteluista ja kaiken muuttumisesta ympärillä ja elämässä koko ajan, ilman taukoa. Muutaman kuukauden välein. Ainakin aiemmin elämässäni.
Nythän minulla on muun muassa tuo ihminen, joka kävi antamassa suukon ihan vaan siksi, jos ei tänään ole ollut riittävästi pusuja.
Pidän silti aina oven auki tundralle ja sille tunteelle, joka iskee, kun havaitsee olevansa ihan yksin keskellä tuntematonta maisemaa ja mitä vain voi tapahtua. Kutsun sitä rakkaudeksi vapautta kohtaan ja uskon, että se on se, mikä tästä kaikesta lopulta käteen jää. Sitä tunnetta ei voi voittaa ja olen monesti saanut kokea sen ylitse hyökyvän aallon vaikeiden elämänvaiheiden jälkeen tuolla maailmalla. Se ei ole pelkästään selviytymisen tunne... Se on tunne siitä, että todella elää.
Takana niin monenlaisia teitä, nousuja ja laskuja, sumuisia tasankoja ilman suuntamerkkejä. Niin monia ihmisiä, hyvästejä, tervetulotoivotuksia, hyvästejä, tervetulotoivotuksia, hyvästejä... Eikä kaikki tietenkään ole ollut mitenkään superdramaattista. Eivät kaikki matkatkaan ole.
"Epänormaali" pätkäelämäni alkoi kuitenkin kesällä 2009. Yleisilmeeltään rauhaton, yllätyksellinen, jatkuvasti muuttuva ja muuttava, joustava, monitaitoinen, monikulttuurinen ja sen sellaista.
Sitä ennen olin alle 25-vuotias, lähes korkeakoulusta valmistunut ja pitkässä parisuhteessa elellyt, media-alalle monta kesää töiden kautta suunnannut turkulaisnainen valmiina pysähtymään paikoilleen.
Talouskriisi. Buum, kaikki muuttui. Asuinmaa, arjessa käytetyt kielet, ala ja parisuhdestatus. Sekä tulevaisuus ja käsitys siitä, mitä tulevaisuus voi olla. Sehän voikin olla ihan mitä tahansa ja missä tahansa. Ja sellainenhan siitä tuli.
Siitä saisi tarinaan aineksia ja polttoainetta.
P.S. Oli minun vielä pakko lisätä tähän videoklippi Ridley Scottin elokuvasta Thelma and Louise. Kyseinen kohtaus on kaikkien aikojen suosikkini ja se sopii postauksen sävyyn. Tämän elokuvan näkemiseen en myöskään koskaan kyllästy, sillä loistavia kohtauksia on yllin kyllin eikä teosta muutenkaan voi olla kehumatta. Chick flick saa ihan uusia ulottuvuuksia, tämä on klassikko. Loppukohtauksessa miesten repliikit on puristettu oleelliseen: "Hey!!" Kaikki maailman mansplainaus yhdessä sanassa, poliisit ja armeija kimpussa. Ne olettavat, että sinulla on vain yksi mahdollisuus, jonka ne määrittelevät, mutta kokevat yllätyksen. Viimeinen sana on sinun.
Kommentit
Lähetä kommentti