Suunnittelen vierailua Tampere Film Festivalin ohessa järjestettävään Script Tampere 2018 -käsikirjoitustapahtumaan. Ehdin mahdollisista työkiireistä huolimatta luultavasti ainakin NÄKYVÄKSI-hankehautomon lanseeraukseen. Jälkimmäistä olen tähyillyt jo muutaman kuukauden ajan.
Kiinnostukseni dokumentarointiin ei ole aivan tuulesta temmattu ajatus. Olen opiskellut videopuolta alkujaan muutaman kurssin verran Diakonia-ammattikorkeakoulussa parikymppisenä sekä elokuvaa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa ennen sitä. Sittemmin olen valokuvannut runsaasti töiden puolesta ja vapaa-ajalla myös, vaikken varsinaista valokuvaajan koulutusta ole hankkinutkaan. Sekin oli lähellä syksyllä 2009, mutta päädyinkin lopulta Paasikivi-opiston valokuvauslinjan sijasta matkaopaskurssille Espanjaan. Myös radiodokumenttikursseja olen käynyt, joista nautin ja sain hyvää palautetta.
Lisää tv-opintoja suoritin viime vuosina Tampereen yliopiston maisteriopinnoissani. Dokumenttikurssi jäi päällekkäisyyksien takia valitettavasti kesken, vaikka ehdin jo opiskelukaverin kanssa aloittaa kuvaukset ja haastattelut, joiden kohteena oli nykyinen avomieheni. Nyt tuntuisi kyllä hauskalta nähdä, millaista kamaa saimme tuolloin nauhoitettua, kun objektini on muuttunut hieman tutummaksi kuin tuossa vaiheessa. Nauraisimme luultavasti itsemme kippuraan. Teemana oli kansalaisuus ja suomalaisuus.
Ehkä projektini avokin seurassa jatkuu vielä jossain muodossa myöhemmin. Teemakin on ehtinyt tässä välissä kypsyä ja syventyä.
Ja melkein unohdin mainita, että työskentelin pari vuotta sitten Namibiassa paikallisella yleisradiolla tv-toimittajana, joka teki haastattelut, juttujen käsikirjoitukset ja raakaleikkaukset sekä spiikit, englanniksi. Näin iso juttu ja unohdin melkein kokonaan! Sellaista se on, kun paljon elää lyhyessä ajassa.
Nyt olen kuitenkin kiinnostunut naisista ja dokumenteista. Ensimmäinen graduaiheeni, jota lähdin kolmisen vuotta sitten kehittelemään, käsitteli naisia ja tv:n seikkailuohjelmia. Sittemmin pyöräytin kiitettäväksi arvioidun teokseni lopulta viime kesänä aivan toisesta aiheesta. Naisseikkailu on edelleen sydäntä lähellä, kuten voi huomata viimeisen vuoden kontribuutiostani Seikkailijattariin.
Aikani ei viime kuukausina ole enää riittänyt Seikkailijattarille siinä määrin kuin toivottaisiin ja henkilökohtainen fokukseni on vähän rajummissa seikkailuissa kuin keskimääräisellä naismatkaajalla, joten päätin lopettaa aktiivisen osallistumisen julkaisun kehittämiseen ja tekemiseen. Hauskaa ja mahtavaa se kuitenkin oli tuon vuoden ajan, jonka ehdin olla mukana. Ängin tapaamaan eri tavoin ihailtavia naisia ja muitakin ihmislajin edustajia erinäisiin paikkoihin. Käväisin Balilla roskatalkoissa ja valtamerikonferenssissa, tapasin oma-aloitteisesti eteläsudanilaisen naisaktivistin, tutustuin VR-leffaan, sosiaaliseen juoksuun ja lopulta Satuun.
Ja nyt... Voin tehdä kaiken tuon vastaisuudessa mukanani videokamera.
Samalla kuitenkin saattelin graduni valmiiksi, valmistuin maisteriksi ja aloitin paikallis- ja aluelehtitoimittajan työt. Duunit jatkuvat vielä muutaman kuukauden, ja nyt mietin tekemisen ohessa, että mitä seuraavaksi. Kai se tulee vastaan, kun tekee.
Kiinnostukseni dokumentarointiin ei ole aivan tuulesta temmattu ajatus. Olen opiskellut videopuolta alkujaan muutaman kurssin verran Diakonia-ammattikorkeakoulussa parikymppisenä sekä elokuvaa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa ennen sitä. Sittemmin olen valokuvannut runsaasti töiden puolesta ja vapaa-ajalla myös, vaikken varsinaista valokuvaajan koulutusta ole hankkinutkaan. Sekin oli lähellä syksyllä 2009, mutta päädyinkin lopulta Paasikivi-opiston valokuvauslinjan sijasta matkaopaskurssille Espanjaan. Myös radiodokumenttikursseja olen käynyt, joista nautin ja sain hyvää palautetta.
Lisää tv-opintoja suoritin viime vuosina Tampereen yliopiston maisteriopinnoissani. Dokumenttikurssi jäi päällekkäisyyksien takia valitettavasti kesken, vaikka ehdin jo opiskelukaverin kanssa aloittaa kuvaukset ja haastattelut, joiden kohteena oli nykyinen avomieheni. Nyt tuntuisi kyllä hauskalta nähdä, millaista kamaa saimme tuolloin nauhoitettua, kun objektini on muuttunut hieman tutummaksi kuin tuossa vaiheessa. Nauraisimme luultavasti itsemme kippuraan. Teemana oli kansalaisuus ja suomalaisuus.
Ehkä projektini avokin seurassa jatkuu vielä jossain muodossa myöhemmin. Teemakin on ehtinyt tässä välissä kypsyä ja syventyä.
Ja melkein unohdin mainita, että työskentelin pari vuotta sitten Namibiassa paikallisella yleisradiolla tv-toimittajana, joka teki haastattelut, juttujen käsikirjoitukset ja raakaleikkaukset sekä spiikit, englanniksi. Näin iso juttu ja unohdin melkein kokonaan! Sellaista se on, kun paljon elää lyhyessä ajassa.
Nyt olen kuitenkin kiinnostunut naisista ja dokumenteista. Ensimmäinen graduaiheeni, jota lähdin kolmisen vuotta sitten kehittelemään, käsitteli naisia ja tv:n seikkailuohjelmia. Sittemmin pyöräytin kiitettäväksi arvioidun teokseni lopulta viime kesänä aivan toisesta aiheesta. Naisseikkailu on edelleen sydäntä lähellä, kuten voi huomata viimeisen vuoden kontribuutiostani Seikkailijattariin.
Aikani ei viime kuukausina ole enää riittänyt Seikkailijattarille siinä määrin kuin toivottaisiin ja henkilökohtainen fokukseni on vähän rajummissa seikkailuissa kuin keskimääräisellä naismatkaajalla, joten päätin lopettaa aktiivisen osallistumisen julkaisun kehittämiseen ja tekemiseen. Hauskaa ja mahtavaa se kuitenkin oli tuon vuoden ajan, jonka ehdin olla mukana. Ängin tapaamaan eri tavoin ihailtavia naisia ja muitakin ihmislajin edustajia erinäisiin paikkoihin. Käväisin Balilla roskatalkoissa ja valtamerikonferenssissa, tapasin oma-aloitteisesti eteläsudanilaisen naisaktivistin, tutustuin VR-leffaan, sosiaaliseen juoksuun ja lopulta Satuun.
Ja nyt... Voin tehdä kaiken tuon vastaisuudessa mukanani videokamera.
Samalla kuitenkin saattelin graduni valmiiksi, valmistuin maisteriksi ja aloitin paikallis- ja aluelehtitoimittajan työt. Duunit jatkuvat vielä muutaman kuukauden, ja nyt mietin tekemisen ohessa, että mitä seuraavaksi. Kai se tulee vastaan, kun tekee.
Kommentit
Lähetä kommentti