Siirry pääsisältöön

Velttoa ja iloista maanantaita




Olen paska laiskottelemaan.

Joutilaisuus on vähän samanlaista kuin jooga. Sitä voi tehdä ulkoisesti melko oikeaoppisen näköisesti, jos todella yrittää, mutta henkilökohtainen hyöty tulee vasta, kun kykenee unohtamaan kaiken muun ja heittäytymään.

Yritän opetella nauttimaan siitä, ettei ole tekemistä. Juuri nyt minulla on siihen elämässäni erinomaiset puitteet: En ole työtön, vaan osa-aikaisissa töissä. Välillä töitä on päivä toisensa perään, kerralla paljonkin, mikä on adrenaliinista viehtyneelle mukavaakin. Toisinaan töitä ei välttämättä ole moneen päivään tai niitä ilmaantuu tipoittain. Kaikeksi onneksi hiljaiset jaksot ovat sattuneet päiville, jolloin olen ollut kevyessä flunssassa, ja jolloin lepo on tullut tarpeeseen. En ole nimittäin kovin hyvä pysymään aloillani aina edes kipeänä. Nyt saan luvan kanssa harjoitella relaamista, kun huono omatunto ei pakota palaamaan kasaantuvien työtehtävien äärelle liian varhain.

Yleensä aina jotain täytyy suorittaa, kirjata vähintään omaan sisäiseen listaan aikaansaaduksi. Mutta eikö elimistön lataaminen ole myös tärkeää?

Teen parhaani oppiakseni nauttimaan tästä hetkestä. Unohtamaan huolet, olemaan painostamatta itseäni, muistelemaan ihania hetkiä, ajattelemaan kivoja juttuja.

Tekisi mieleni alkaa listata mukavia asioita edeltäneiltä yskäisiltä ja väsyneiltä päiviltä kertoakseni, että olen onnistunut laiskottelemaan sujuvasti. Tällaista elämä nykyisin on. Kaikesta on oltava todisteita ulkomaailmalle. Jopa vetelehtimisen opettelusta. En kuitenkaan tee sitä (sillä sitä vartenhan Instagram on keksitty). Sen sijaan myönnän, että olen edelleen keskinkertainen laiskimus. Eilen tosin en ajatellut ainuttakaan suoritusta tai mitään, mitä minun pitäisi tehdä. Okei, ajattelin parhaillaan luvun alla olevan kirjan sivumäärää ja halusin eilen saavuttaa teoksen puolivälin ja tein sen. Mutta nautin siitä. Oman itseni vuoksi.

Jep, suorittamisesta on vaikea päästä eroon. Eikä siitä kai täysin tarvitsekaan luopua, mutta tärkeintä on vain olla. Olla oma itsensä, olla läsnä, olla hyvä muille ja itselle. Hymyillä, aidosti. Tehdä, mikä on oikein. Sellainen on oikeanlaista suorittamista. Sitä haluan omaksua aina vain lisää.


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yllättävän pikkuporvarillista, ja muuta oleellista elämästä

Mietin toisinaan itsekseni, miten kertoisin itsestäni vaikkapa työkaverille, jotta hän ymmärtäisi, millainen olen. Ihmiset olettavat yleensä minuun tutustuessaan, että olen 20-30-vuotias nuori, joka bilettää viikonloppuisin eikä minulla ole historiaa enkä ikinä ole tehnyt tai kokenut mitään. Olen vasta valmistunut korkeakoulusta ja tämä on ensimmäinen työpaikkani. Eivätkä he tämän arvion tehtyään kysy minulta mitään henkilökohtaista, järkyttyvät vain, kun heille lopulta jotenkin selviää, etten mitenkään voi olla parikymppinen ja että minulla täytyy olla edes jonkinlainen elämä takananikin.  Eivät he siltikään kysy juuri mitään, tai se on harvinaista. Siis kukaan missään, paitsi matkoilla ulkomailla, jolloin se ikään kuin kuuluu protokollaan. Ja kaikki tavatut ihmiset ovat sata kertaa kiinnostavampia kuin ihan samat asiat kokeneet naapurit kotipuolessa. Jos he kuitenkin joskus kysyisivät, sillä joskus harvoin niinkin sattuu, mietin kertovani itsestäni vaikka tähän tyyliin: "Kolmise...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Karmisia kohtaamisia ja tapahtumia

Voisi sanoa, että kaikki näyttää tänä vuonna erilaiselta. Ensin muuttui siviilisäätyni. Se oli mukava ja onnistunut viikonloppu: saimme olla vähän kahdestaan ja sitten juhlittiin yhdessä lähipiirin kanssa. Kiitos vielä kaikille osallistuneille, sinänsä harmi, ettei vielä useampia voinut pienenä pidettyyn tapahtumaan kutsua. Seuraavaksi alkoivat uudet työtehtävät, eli taas saa haastaa itseään ja oppia uutta. Ja sitten oli aika lähteä itsenäiselle häämatkalle Vietnamiin, Kambodzaan ja Thaimaahan. Reissu oli todella mainiosti organisoitu ja johdettu kypsempien ihmisten seikkailumatka. Jännien elämysten lisäksi osallistuimme paikallisten nuorten ja invalidien elämää ja työskentelyä tukeviin projekteihin ja tutustuimme tietysti maiden historiaan ja kulttuuriin. Minuun teki syvän vaikutuksen erityisesti Kambodza, jossa 1970-luvun tapahtumat näkyvät edelleen maan nykyisyydessä. Kiinnostuin myös buddhalaisuudesta elämänfilosofiana. Matkan antia olivat myös keskustelut muiden turistien ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kaikki on mahdollista - lapsenkin kanssa

Vuosi ja vuosikymmen valuvat kohti loppuaan. Yöllisen vauvan vahtivuoron aikana olen monen kuukauden tauon päätteeksi saanut romaania jatkettua. Luulin jo, etten saisi ikinä mitään aikaiseksi, mutta joskus vauvelikin väsähtää ja itsellä riittää vielä tarmoa. Muutin vähän kertomuksen lopun hännän juonikuviota siistimäni käsikirjoitusrungon mukaiseksi. Siistiminen oli tarpeen apurahahakemukseen liittämääni synopsista varten. Apurahoja ei tullut, mutta arvasin sen. Hakijoita oli paljon, ja varmasti nimekkäämpiä ja pitkäaikaisempiakin kirjailijuuden harrastajia tai ammattilaisia. Tulipa ensimmäistä kertaa lähetettyä apurahahakemuksia. Kirjan sisältö vaikuttaa edelleen järjelliseltä tuotokselta. Yllättävän paljon sitä onkin saanut yhtenäistä tarinaa selkeään muotoon. Nautin kirjoittamisesta, mielikuvituksen ja kielen käyttämisestä, lähdemateriaalien etsimisestä ja hyödyntämisestä, juonen punomisesta ja sen aukkojen tilkitsemisestä, maailman pohtimisesta, henkilöhahmojen rakentamisesta.....
Lähetä kommentti
Lue lisää