Siirry pääsisältöön

Kauhun hetkistä ja riittämättömyyden tunteista



Tämä oli kyllä ihana podcast-lähetys. Riittämättömyyden tunne kohtaa myös minut usein. Eikö 34-vuotiaalla pitäisi olla jo hulppea titteli, kolme lasta ja asuntolaina maksettavana?

Sitten ihmettelen, että mistä kummasta nämä paineet nyt pulpahtelevat pinnalle. Hetki sitten olin tyytyväinen siihen, että olin esimerkiksi saanut kivuliaan mutta mieluisan gradututkimuksen kunnialla suoritetuksi, olin monen vuoden sinkkuuden jälkeen löytänyt ihanan kumppanin rinnalle ja tehnyt parikymppisenä suuren osan asioista, jotka halusinkin nuorena tehdä.

Eihän mitään hyvää ja kestävää saavuteta sekunneissa. Olen kuitenkin aiemmin kuvitellut olevani jännittävällä matkalla. Välillä lentohiekassa tarpomassa, toisinaan liukuhihnalla tai erinomaisella, salaisella näköalatasanteella. Tärkeintä on, että jatkaa kulkua itselle mielekkääseen suuntaan, nappaa kiinni sattumista ja katsoo, mitä jäi käteen.

Okei, aloitellessani maisteriopintoja pääni meinasi toisinaan haljeta. Ajattelin, että nyt täytyy nopeasti vetää nämä opinnot kasaan mahdollisimman täydellisesti, sitten löytää etsikkoaikojen päätyttyä viimein se ihannetyö, samoin sopiva partneri, ostaa yhteinen asunto, edetä uralla ja hankkia lapsikin. Kaikki tämä muutaman vuoden sisällä. Eikä minulla sillä hetkellä ollut "kuin" opintoni, suunnitelmani ja töitä aivan toisella alalla (sekä toki taustalla useiden vuosien monipuolinen työ- ja elämänkokemus).

Olin tikahtua paineisiin. Pahinta oli, etten ollut varma, halusinko todella kaikkea sitä, mitä "pitäisi olla ja haluta". Tuliko se minusta itsestäni vai jostain muualta?

Vedin kuin vedinkin opinnot mielestäni ihan hienosti pulkkaan, rantauduin erilaisiin kiinnostaviin alani projekteihin ja työsuhteisiin, tapasin yllättäen "missing pieceni" ja näin lisää maailmaa. Totta kai minulla on edelleen tavoitteita elämän eri osa-alueilla. Mutta pitäisikö asioiden olla nyt jotenkin toisin?

Ei oikeastaan. Synkkinä hetkinä kaiken pitäisi olla tietysti juuri vastakkaisella tavalla ja tuolloin olen epäonnistunut kaikessa. Niitä hetkiä meidän jokaisen elämään kuuluu, olivatpa asiamme todellisuudessa hyvin tai huonommin.

Kaikki on kivasti, kunhan löytää mielekästä ja innostavaa tekemistä, jonkun, jota rakastaa ja muutamia oikeita tulevaisuuden unelmia. Niin kai joku viisaampikin, tai aiemmin viisastunut, joskus on todennut.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yllättävän pikkuporvarillista, ja muuta oleellista elämästä

Mietin toisinaan itsekseni, miten kertoisin itsestäni vaikkapa työkaverille, jotta hän ymmärtäisi, millainen olen. Ihmiset olettavat yleensä minuun tutustuessaan, että olen 20-30-vuotias nuori, joka bilettää viikonloppuisin eikä minulla ole historiaa enkä ikinä ole tehnyt tai kokenut mitään. Olen vasta valmistunut korkeakoulusta ja tämä on ensimmäinen työpaikkani. Eivätkä he tämän arvion tehtyään kysy minulta mitään henkilökohtaista, järkyttyvät vain, kun heille lopulta jotenkin selviää, etten mitenkään voi olla parikymppinen ja että minulla täytyy olla edes jonkinlainen elämä takananikin.  Eivät he siltikään kysy juuri mitään, tai se on harvinaista. Siis kukaan missään, paitsi matkoilla ulkomailla, jolloin se ikään kuin kuuluu protokollaan. Ja kaikki tavatut ihmiset ovat sata kertaa kiinnostavampia kuin ihan samat asiat kokeneet naapurit kotipuolessa. Jos he kuitenkin joskus kysyisivät, sillä joskus harvoin niinkin sattuu, mietin kertovani itsestäni vaikka tähän tyyliin: "Kolmise...

Karmisia kohtaamisia ja tapahtumia

Voisi sanoa, että kaikki näyttää tänä vuonna erilaiselta. Ensin muuttui siviilisäätyni. Se oli mukava ja onnistunut viikonloppu: saimme olla vähän kahdestaan ja sitten juhlittiin yhdessä lähipiirin kanssa. Kiitos vielä kaikille osallistuneille, sinänsä harmi, ettei vielä useampia voinut pienenä pidettyyn tapahtumaan kutsua. Seuraavaksi alkoivat uudet työtehtävät, eli taas saa haastaa itseään ja oppia uutta. Ja sitten oli aika lähteä itsenäiselle häämatkalle Vietnamiin, Kambodzaan ja Thaimaahan. Reissu oli todella mainiosti organisoitu ja johdettu kypsempien ihmisten seikkailumatka. Jännien elämysten lisäksi osallistuimme paikallisten nuorten ja invalidien elämää ja työskentelyä tukeviin projekteihin ja tutustuimme tietysti maiden historiaan ja kulttuuriin. Minuun teki syvän vaikutuksen erityisesti Kambodza, jossa 1970-luvun tapahtumat näkyvät edelleen maan nykyisyydessä. Kiinnostuin myös buddhalaisuudesta elämänfilosofiana. Matkan antia olivat myös keskustelut muiden turistien ...

Kaikki on mahdollista - lapsenkin kanssa

Vuosi ja vuosikymmen valuvat kohti loppuaan. Yöllisen vauvan vahtivuoron aikana olen monen kuukauden tauon päätteeksi saanut romaania jatkettua. Luulin jo, etten saisi ikinä mitään aikaiseksi, mutta joskus vauvelikin väsähtää ja itsellä riittää vielä tarmoa. Muutin vähän kertomuksen lopun hännän juonikuviota siistimäni käsikirjoitusrungon mukaiseksi. Siistiminen oli tarpeen apurahahakemukseen liittämääni synopsista varten. Apurahoja ei tullut, mutta arvasin sen. Hakijoita oli paljon, ja varmasti nimekkäämpiä ja pitkäaikaisempiakin kirjailijuuden harrastajia tai ammattilaisia. Tulipa ensimmäistä kertaa lähetettyä apurahahakemuksia. Kirjan sisältö vaikuttaa edelleen järjelliseltä tuotokselta. Yllättävän paljon sitä onkin saanut yhtenäistä tarinaa selkeään muotoon. Nautin kirjoittamisesta, mielikuvituksen ja kielen käyttämisestä, lähdemateriaalien etsimisestä ja hyödyntämisestä, juonen punomisesta ja sen aukkojen tilkitsemisestä, maailman pohtimisesta, henkilöhahmojen rakentamisesta.....