Siirry pääsisältöön

Normaali kesä, mikä se on?



Työt ovat näillä helteillä pitäneet minut viime viikkoina kiireisinä. Niinpä auringosta ylikuumenneet aivoni eivät enää tänne keksi mitään kovin mieltä ylentävää.

Kovasti tekisi mieli fillaroida illan virkistykseksi uimaan Kaupin rannalle, mutta yritän saada romaanini sivulle 65. Viikonloppuna on taas muuta ohjelmaa kotimaan matkailun ja sukuloinnin merkeissä.

Juuri nyt kaikki muut projektini toimittajan päivätöitä ja kirjan kirjoitusta lukuun ottamatta ovat niin sanotusti jäissä (mikä kuulostaa hauskalta mielleyhtymältä kotona, työpöydän ääressä paahtuessa). Syksymmällä tilanne tulee taas muuttumaan.

Dokkarointia tai videokuvailua en ole vapaa-ajalla saanut vietyä eteenpäin myöskään. Täytyy ensi kuussa katsoa asiaa uusin silmin. Työvälineillä leikkiminen on aina jännittävää ja antoisaa puuhaa. En sitten tiedä, mitä seuraavaksi keskittyisin kuvailemaan, mutta ideoita kyllä aina on. Juuri kauhistelin avomiehelle, miten edellisestä ulkomaan matkasta on jo puoli vuotta! Sitten hän muistutti, että kävimme toukokuussa Lontoossa, ja huomasin pitäneeni sitä lähes kotimaan matkailun veroisena kokemuksena.

Kun kesä käytännössä säiden puolesta alkoi jo toukokuussa, on ehtinyt töistä huolimatta tehdä kaikenlaista suvipuuhastelua. Vesipuistoa, eläintarhaa, juoksukisat, Lontoo, Suomenlinna, mökkeilyä, suunnistusta, telttayö naisten kesken Evon retkeilyalueella, pupukahvilaa, uusia kasvislounasravintoloita ja tietysti leuanvetoja lähes päivittäin.

Tämä on tällainen hyvä, normaali kesä. Tällaisia minulla ei viimeisten kymmenen vuoden aikana ole ollut.

Vuonna 2008 vietin kesän Raumalla viestinnän alan duunissa, josta suuntasin suoraan töihin Aurinkorannikolle toimittajaksi. Sitä seuraavana kesänä valmistuin medianomiksi keskelle taloudellista taantumaa, aloitin juoksuharrastuksen ja vapaa-ajan valokuvauksen, osallistuin viimeisiin kauneuskisoihini Turussa ja syksyllä muutin Kanarialle matkailualan töihin. Kesällä 2010 aloitin työt Maikkarilla ja muutin Töölöön, Cheekin naapuriin. Seuraavana kesänä olin juuri palannut Uudesta-Seelannista reppureissaamasta ja freelanssaamasta, tein duunia raksasiivoojana ja palasin jälleen Maikkarille ja muutin Kamppiin. Kesällä 2012 lopettelin hommia Helsinki-Vantaan turvatarkastuksessa, kiipesin Kilimanjarolle ja aloitin intin Joensuussa. Vuoden päästä kotiuduin Santahaminasta, reppureissasin pari viikkoa yksin Balkanilla, muutin Kampista kuukaudeksi kaverin sohvalle Kallioon ja aloitin eräopasopinnot Tammelassa. Kesällä 2014 muutin toisen kaverin vierashuoneeseen feissatakseni Helsingissä, suoritin alppiopaskurssin Itävallassa ja pääsin maisteriopintoihin Tampereelle, jonne muutin keräämään rahaa työskennellen kaupan kassoilla ympäri Pirkanmaata ja väsäsin myös kotisivujen sisältöä jollekin organisaatiolle. Seuraava kesä kului Namibiassa tv-toimittajana ja kotiin päästyä heitin toimittajan keikkaa Forssan suuntaan. Kesällä 2016 työskentelin Forssan Lehdessä toimittajana etäsuhteessa Tampereelle. Ja viime kesänä valmistuin maisteriksi ja aloitin toimittajan työt Pirkanmaalla.

Puuh. I need a break. :) No ei, kauhean jännää ja monipuolista on ollut. Mutta mielelläni myös käyttäisin kaikkia elämänkoulussa ja korkeakouluissa omaksumiani viisauksia johdonmukaisesti lähitulevaisuuden tekemisissäni. Ja se onnistuu rauhoittamalla tahtia. Kirjoittamalla kirjan. Tekemällä juttuja. Kuvaamalla videotuotoksia. Olemalla parempi ihminen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yllättävän pikkuporvarillista, ja muuta oleellista elämästä

Mietin toisinaan itsekseni, miten kertoisin itsestäni vaikkapa työkaverille, jotta hän ymmärtäisi, millainen olen. Ihmiset olettavat yleensä minuun tutustuessaan, että olen 20-30-vuotias nuori, joka bilettää viikonloppuisin eikä minulla ole historiaa enkä ikinä ole tehnyt tai kokenut mitään. Olen vasta valmistunut korkeakoulusta ja tämä on ensimmäinen työpaikkani. Eivätkä he tämän arvion tehtyään kysy minulta mitään henkilökohtaista, järkyttyvät vain, kun heille lopulta jotenkin selviää, etten mitenkään voi olla parikymppinen ja että minulla täytyy olla edes jonkinlainen elämä takananikin.  Eivät he siltikään kysy juuri mitään, tai se on harvinaista. Siis kukaan missään, paitsi matkoilla ulkomailla, jolloin se ikään kuin kuuluu protokollaan. Ja kaikki tavatut ihmiset ovat sata kertaa kiinnostavampia kuin ihan samat asiat kokeneet naapurit kotipuolessa. Jos he kuitenkin joskus kysyisivät, sillä joskus harvoin niinkin sattuu, mietin kertovani itsestäni vaikka tähän tyyliin: "Kolmise...

Karmisia kohtaamisia ja tapahtumia

Voisi sanoa, että kaikki näyttää tänä vuonna erilaiselta. Ensin muuttui siviilisäätyni. Se oli mukava ja onnistunut viikonloppu: saimme olla vähän kahdestaan ja sitten juhlittiin yhdessä lähipiirin kanssa. Kiitos vielä kaikille osallistuneille, sinänsä harmi, ettei vielä useampia voinut pienenä pidettyyn tapahtumaan kutsua. Seuraavaksi alkoivat uudet työtehtävät, eli taas saa haastaa itseään ja oppia uutta. Ja sitten oli aika lähteä itsenäiselle häämatkalle Vietnamiin, Kambodzaan ja Thaimaahan. Reissu oli todella mainiosti organisoitu ja johdettu kypsempien ihmisten seikkailumatka. Jännien elämysten lisäksi osallistuimme paikallisten nuorten ja invalidien elämää ja työskentelyä tukeviin projekteihin ja tutustuimme tietysti maiden historiaan ja kulttuuriin. Minuun teki syvän vaikutuksen erityisesti Kambodza, jossa 1970-luvun tapahtumat näkyvät edelleen maan nykyisyydessä. Kiinnostuin myös buddhalaisuudesta elämänfilosofiana. Matkan antia olivat myös keskustelut muiden turistien ...

Kaikki on mahdollista - lapsenkin kanssa

Vuosi ja vuosikymmen valuvat kohti loppuaan. Yöllisen vauvan vahtivuoron aikana olen monen kuukauden tauon päätteeksi saanut romaania jatkettua. Luulin jo, etten saisi ikinä mitään aikaiseksi, mutta joskus vauvelikin väsähtää ja itsellä riittää vielä tarmoa. Muutin vähän kertomuksen lopun hännän juonikuviota siistimäni käsikirjoitusrungon mukaiseksi. Siistiminen oli tarpeen apurahahakemukseen liittämääni synopsista varten. Apurahoja ei tullut, mutta arvasin sen. Hakijoita oli paljon, ja varmasti nimekkäämpiä ja pitkäaikaisempiakin kirjailijuuden harrastajia tai ammattilaisia. Tulipa ensimmäistä kertaa lähetettyä apurahahakemuksia. Kirjan sisältö vaikuttaa edelleen järjelliseltä tuotokselta. Yllättävän paljon sitä onkin saanut yhtenäistä tarinaa selkeään muotoon. Nautin kirjoittamisesta, mielikuvituksen ja kielen käyttämisestä, lähdemateriaalien etsimisestä ja hyödyntämisestä, juonen punomisesta ja sen aukkojen tilkitsemisestä, maailman pohtimisesta, henkilöhahmojen rakentamisesta.....