Pidän parhaillaan parin viikon mittaista taukoa kirjaprojektistani. Sivuja on kertynyt jo yli 70, ja olen tyytyväinen, jos tänä kesänä pääsen 80-90 sivuun. Tavoitteena oli sata, mutta välillä tekemisen määrä riistäytyy käsistä ja täytyy ottaa aikaa itselleenkin. Huomaan myös, että pelkkä määrällinen takominen ei aina tuota tyydyttävää tulosta, vaan välillä sisältöjä on myös ehdittävä hauduttamaan. Inspiraation odottelu ei kuitenkaan ole kannattavaa, sillä asiat tapahtuvat niille, jotka ottavat askelia silloinkin, kun ei eniten huvittaisi. Joskus on vain painettava rutiinilla eteenpäin.
Kokopäivätöiden ja niissä itsensä kehittämisen ohessa olen kesän mittaan käynyt useissa työhaastatteluissa pääosin Helsingissä ja käyttänyt muutaman tunnin vapaa-ajastani myös työnhakuprosesseihin liittyviin psykologisiin testeihin ja kokeisiin. Voi sanoa, että olen oppinut itsestäni monenlaista uuttakin ja kehittynyt myös työnhakijana. Nyt odotan jännittyneenä, millainen syksy edessäni aukeaa.
Samalla olen pitänyt ovia auki eri puolille maailmaa ja käynyt neuvotteluita eri vaihtoehdoista kotona. Nyt ei puhuta ainoastaan minun elämästäni, sillä meitä on samassa taloudessa kaksi korkeakoulutettua kolmekymppistä alansa ammattilaista. Meitä yhdistävät mukavan parisuhteen lisäksi monet sisäiset tekijät, luonne ja arvot, mutta historiamme ja elämäntyylimme eroavat toisistaan.
Minä olen tottunut muuttamaan ja reissaamaan nopeallakin aikataululla jopa useita kertoja vuodessa ja monesti nautinkin siitä, mutta hän on kymmenessä vuodessa kotiutunut Tampereelle ja rakastaa rauhaisaa eloa ilman suuria yllätyksiä. Hän on tosin myös ihanan joustava minun menojeni kanssa: voin huoletta viettää joulukuun ilman häntä Argentiinan ja Chilen rajalla keskellä ei-mitään, lentää pariksi viikoksi Afrikkaan pakolaisleireille tai asua kolme kuukautta Namibiassa.
Ei hän tietenkään välinpitämätön ole, mutta yhteinen filosofiamme on, että elämme vain kerran. Tuskin kumpikaan siitä nauttisi, että toiselta kiellettäisiin hänelle ominaiset puuhat. Kypsät suhteet myös perustuvat luottamukselle ja molempien tahdolle olla juuri siinä parisuhteessa. Jos tuntuu pahalta tai ei hotsita enää, voi pistää poikki ja tehdä sitten, mitä lystää.
Muutama vuosi hänen seurassaan on saanut minut huomaamaan, että arvostan myös tietynlaista jatkuvuutta elämässä. Olen täysi-ikäisenä viettänyt 8-9 vuotta sinkkuna ja 7-8 vuotta parisuhteessa, joten kumpikaan elämäntapa ei ole täysin vieras. Pidän vähän molemmista, kuten kai suurin osa meistä: vapaudesta, jännittävästä ja uudesta ja toisaalta pysyvyydestä ja tuttuudesta. Vanhemmiten kaipaa entistä enemmän sitä, että seikkailut, arjen ja pohdinnat voi jakaa jonkun erityisen kanssa. Nykyinen tapamme elää on juuri täydellinen.
Olen valmiina, lähesty syksy! Tämä on ollut ja on edelleen upea kesä.
Kommentit
Lähetä kommentti