20-25:
Ura: Ammatillisten perusvalmiuksien hankkiminen korkeakoulutuksen ja oman alan töiden kautta (kesätyöt, freelancer-työt eri medioille, harjoittelut)
Parisuhde: Ensimmäinen vakava suhde, arvokas kasvukokemus
Hyvinvointi: Kausittaiset liikuntainnostukset, mallikurssi ja missikisat, joihin valmistautuminen oli vielä fyysisesti hyvin helppoa
Haasteet: Liiallinen kiltteys ja miellyttämään pyrkiminen, kyvyttömyys sanoa, että nyt tuntuu helvetin kamalalta ja nyt riittää
26-30:
Ura: Työkokemuksen kasvattaminen omalta ja myös muilta aloilta, kokeilut, maailman ja itsen tutkiskelu monelta kantilta, omien arvojen testaaminen
Parisuhde: Itsenäisyyden kokeminen, mahdollisuuksien testaaminen, itsensä löytäminen
Hyvinvointi: Määrätietoinen kuntoilu, päämäärien asettaminen ja saavuttaminen, omien rajojen hakeminen äärisuorituksilla
Haasteet: Yhä välillä liiallinen kiltteys ja miellyttämään pyrkiminen, kyvyttömyys sanoa, että nyt tuntuu helvetin kamalalta ja nyt riittää
31-35:
Ura: Akateeminen itsensä kasvattaminen, maailman syvempi tarkastelu muun muassa matkakokemusten kautta, oman alan työt
Parisuhde: Juuri itselle sopivan parisuhteen löytäminen
Hyvinvointi: Säännöllisen kuntoilun ja itsensä haastamisen jatkaminen, uusien lajien opettelu
Haasteet: Itsensä ja omien ponnisteluiden sekä päämäärien arvostaminen toisinaan
36-40:
Ura: Omien arvojen, kykyjen ja toiveiden mukaisen uran kehittäminen huippuunsa
Parisuhde: Hyvän ja terveen suhteen säilyttäminen itseänsä unohtamatta, perheen merkitys
Hyvinvointi: Säännöllisen kuntoilun ja itsensä haastamisen jatkaminen, uusien, hienoiksi koettujen lajien opettelun jatkaminen
Haasteet: Ehkä nyt viimein osaan arvostaa itseäni, omia tavoitteitani ja hyvinvointiani riittävästi. Mahdollisesti perheen ja omien tarpeiden välillä tasapainoilu. Liberaalin demokraattisen yhteiskunnan arvojen opettaminen mahdolliselle jälkikasvulle, sillä en tiedä, onko niitä arvoja kohta enää jäljellä muualla kuin kauniissa puheissa.
Lapsia pitaisi kovasti tehdä, mutta uskaltaako siihen ruveta esimerkiksi patkatoissa? Olen aina ajatellut saavani ensin vakituisen työn ja vasta sitten harkitsevani perheen laajennusta. Jo siksikin, että en kovin mielelläni esittelisi lapselleni yhteiskuntaamme sellaisena, jossa korkeakoulutettu mutsi on surkeammassa tilanteessa kuin tämän faija (ja omat vähemmän koulutetut vanhempansa). Toki alavalintani on ollut huono, ja uskon, että lapsemme olisi niin fiksu, että ymmärtäisi sen. Mutta se lapsi pitäisi kai elattaakin, ja samalla nauttia myös omasta elämästä.
Matkoilla tulee usein jutelluksi tuntemattomien kanssa syntyjä syviä. Tänä syksynä juttelin lentokoneessa matkalla Marokosta Lontooseen erään kahden lapsen äidin kanssa. Puhuimme muun muassa työelämästä ja lapsista. Hän tokaisi, että: "Sinä olet vielä niin nuori! Sinulla on aikaa hankkia lapsia! Lasten kanssa ei pääse matkailemaan samalla lailla, joten nauti nyt." Kysyin hänen ikäänsä ja selvisi, että olimme syntyneet samana vuonna. Hän nauroi. Jep. Jos menen yläasteikäisen tet-harjoittelijan kanssa toimittajana juttukeikalle, haastateltavat saattavat mennä hämilleen, koska he eivät ymmärrä automaattisesti roolitusta. Tästä saisi loistavaa stand up -komiikkaa. "Tuota... Odotetaanko me vielä jotakuta?" "Siis häh? Ketä?" "No siis... Toimittajaa. Kai teillä joku aikuinen on mukana?" "No tässä on yli kolmekymppinen toimittaja ja 14-vuotias harjoittelija. Tarvitaanko tähän minulle naisena joku esiliina? Aiotteko häiritä minua seksuaalisesti?" "No ei... En minä sitä... Aloitetaan vaan." Jos en ole varuillani, saatan ihmisten kommenttien perusteella kuvitella olevani nuori ja elää sen mukaan.
Minulla olisi voinut olla vakkariduuni jo tänä syksynä, mutta... Useiden kuukausien rekryprosessin jälkeen hakemani työpaikka vain katosi. Ja siitä hädin tuskin myöhässä kerrottiin minulle. Olin siis prosessissa hyvin pitkällä; käynyt neljässä eri haastattelussa, tehnyt soveltuvuustestit sekä muita tehtäviä ja alkanut jo haaveilla näihin töihin pääsemisestä. Olen toki käynyt useissa muissakin työhaastatteluissa tänä aikana, mutta yhtä paikkaa lukuun ottamatta en päässyt muualla yhtä pitkälle. Luottamukseni työnhaun kannattavuuteen on kovilla, mutta purin kiukkuni ja tyrmistykseni kirjoittamalla jutun rekryprosesseista. Pyrin siis unohtamaan oman ahdinkoni ja auttamaan muita samassa tilanteessa olevia.
Ehkä lastenteon ei pidä antaa vaikuttaa muihin suunnitelmiin, jospa kaikki vain menee painollaan. Välillä eteen tulee ikäviä tilanteita, mutta ne täytyy unohtaa ja suunnata eteenpäin. Toki merkittävistä asioista täytyy antaa palautetta ja jopa käydä yhteiskunnallista keskustelua, mutta eivät ne ole maailmanloppu. Epäkohdat on vain korjattava.
Ura: Ammatillisten perusvalmiuksien hankkiminen korkeakoulutuksen ja oman alan töiden kautta (kesätyöt, freelancer-työt eri medioille, harjoittelut)
Parisuhde: Ensimmäinen vakava suhde, arvokas kasvukokemus
Hyvinvointi: Kausittaiset liikuntainnostukset, mallikurssi ja missikisat, joihin valmistautuminen oli vielä fyysisesti hyvin helppoa
Haasteet: Liiallinen kiltteys ja miellyttämään pyrkiminen, kyvyttömyys sanoa, että nyt tuntuu helvetin kamalalta ja nyt riittää
26-30:
Ura: Työkokemuksen kasvattaminen omalta ja myös muilta aloilta, kokeilut, maailman ja itsen tutkiskelu monelta kantilta, omien arvojen testaaminen
Parisuhde: Itsenäisyyden kokeminen, mahdollisuuksien testaaminen, itsensä löytäminen
Hyvinvointi: Määrätietoinen kuntoilu, päämäärien asettaminen ja saavuttaminen, omien rajojen hakeminen äärisuorituksilla
Haasteet: Yhä välillä liiallinen kiltteys ja miellyttämään pyrkiminen, kyvyttömyys sanoa, että nyt tuntuu helvetin kamalalta ja nyt riittää
31-35:
Ura: Akateeminen itsensä kasvattaminen, maailman syvempi tarkastelu muun muassa matkakokemusten kautta, oman alan työt
Parisuhde: Juuri itselle sopivan parisuhteen löytäminen
Hyvinvointi: Säännöllisen kuntoilun ja itsensä haastamisen jatkaminen, uusien lajien opettelu
Haasteet: Itsensä ja omien ponnisteluiden sekä päämäärien arvostaminen toisinaan
36-40:
Ura: Omien arvojen, kykyjen ja toiveiden mukaisen uran kehittäminen huippuunsa
Parisuhde: Hyvän ja terveen suhteen säilyttäminen itseänsä unohtamatta, perheen merkitys
Hyvinvointi: Säännöllisen kuntoilun ja itsensä haastamisen jatkaminen, uusien, hienoiksi koettujen lajien opettelun jatkaminen
Haasteet: Ehkä nyt viimein osaan arvostaa itseäni, omia tavoitteitani ja hyvinvointiani riittävästi. Mahdollisesti perheen ja omien tarpeiden välillä tasapainoilu. Liberaalin demokraattisen yhteiskunnan arvojen opettaminen mahdolliselle jälkikasvulle, sillä en tiedä, onko niitä arvoja kohta enää jäljellä muualla kuin kauniissa puheissa.
Lapsia pitaisi kovasti tehdä, mutta uskaltaako siihen ruveta esimerkiksi patkatoissa? Olen aina ajatellut saavani ensin vakituisen työn ja vasta sitten harkitsevani perheen laajennusta. Jo siksikin, että en kovin mielelläni esittelisi lapselleni yhteiskuntaamme sellaisena, jossa korkeakoulutettu mutsi on surkeammassa tilanteessa kuin tämän faija (ja omat vähemmän koulutetut vanhempansa). Toki alavalintani on ollut huono, ja uskon, että lapsemme olisi niin fiksu, että ymmärtäisi sen. Mutta se lapsi pitäisi kai elattaakin, ja samalla nauttia myös omasta elämästä.
Matkoilla tulee usein jutelluksi tuntemattomien kanssa syntyjä syviä. Tänä syksynä juttelin lentokoneessa matkalla Marokosta Lontooseen erään kahden lapsen äidin kanssa. Puhuimme muun muassa työelämästä ja lapsista. Hän tokaisi, että: "Sinä olet vielä niin nuori! Sinulla on aikaa hankkia lapsia! Lasten kanssa ei pääse matkailemaan samalla lailla, joten nauti nyt." Kysyin hänen ikäänsä ja selvisi, että olimme syntyneet samana vuonna. Hän nauroi. Jep. Jos menen yläasteikäisen tet-harjoittelijan kanssa toimittajana juttukeikalle, haastateltavat saattavat mennä hämilleen, koska he eivät ymmärrä automaattisesti roolitusta. Tästä saisi loistavaa stand up -komiikkaa. "Tuota... Odotetaanko me vielä jotakuta?" "Siis häh? Ketä?" "No siis... Toimittajaa. Kai teillä joku aikuinen on mukana?" "No tässä on yli kolmekymppinen toimittaja ja 14-vuotias harjoittelija. Tarvitaanko tähän minulle naisena joku esiliina? Aiotteko häiritä minua seksuaalisesti?" "No ei... En minä sitä... Aloitetaan vaan." Jos en ole varuillani, saatan ihmisten kommenttien perusteella kuvitella olevani nuori ja elää sen mukaan.
Minulla olisi voinut olla vakkariduuni jo tänä syksynä, mutta... Useiden kuukausien rekryprosessin jälkeen hakemani työpaikka vain katosi. Ja siitä hädin tuskin myöhässä kerrottiin minulle. Olin siis prosessissa hyvin pitkällä; käynyt neljässä eri haastattelussa, tehnyt soveltuvuustestit sekä muita tehtäviä ja alkanut jo haaveilla näihin töihin pääsemisestä. Olen toki käynyt useissa muissakin työhaastatteluissa tänä aikana, mutta yhtä paikkaa lukuun ottamatta en päässyt muualla yhtä pitkälle. Luottamukseni työnhaun kannattavuuteen on kovilla, mutta purin kiukkuni ja tyrmistykseni kirjoittamalla jutun rekryprosesseista. Pyrin siis unohtamaan oman ahdinkoni ja auttamaan muita samassa tilanteessa olevia.
Ehkä lastenteon ei pidä antaa vaikuttaa muihin suunnitelmiin, jospa kaikki vain menee painollaan. Välillä eteen tulee ikäviä tilanteita, mutta ne täytyy unohtaa ja suunnata eteenpäin. Toki merkittävistä asioista täytyy antaa palautetta ja jopa käydä yhteiskunnallista keskustelua, mutta eivät ne ole maailmanloppu. Epäkohdat on vain korjattava.
Kommentit
Lähetä kommentti