Ikäkriisi tuli ja meni. Viuh.
Romaani on edennyt sivulle 55. Edessä on suuri juonenkäänne ja joudun tekemään suuria muutoksia alkuperäiseen tekstiini. Se on sääli, koska osa tekstistä olisi hyvin käyttökelpoista sinällään, mutta ei vain sovi uuteen versioon, jonka kulku on vähemmän verkkainen.
Syntymäpäivä kului töissä, mikä oli itse asiassa tosi jees. Päivä oli jokseenkin yllätyksellinen ja keikka omalla tavallaan haastava, mikä oli ihan mahtavaa. Itsensä haastaminen töissä on aina ollut parasta, ja olin sellaisessa flow'ssa, että unohdin jopa syödä illallista, mikä sai minut myöhemmin huonovointiseksi, mutta sekään ei haitannut. Kävelin pimeässä verensokeria nopeasti nostavaa pirtelöä hörppien yli Valkeakosken kanavan ja juttelin puhelimessa veljelleni. Olin päivään tyytyväinen.
Sinä aamupäivänä kävin myös lääkärissä hakemassa helpotusta allergiseen nuhaani, joka on riepotellut minua hyvän kesän jälkeen taas koko syksyn. Muun muassa liikunnan harrastaminen on pariksi kuukaudeksi jäänyt todella paitsioon, mikä on ollut minulle kauhistuksen paikka.
Tänään aloin nuhan jälleen puhjettua käyttää lääkitystä ja heti helpotti. Energisyys is back! Mahdollisista sivuoireistakaan ei niin väliä, kunhan vain saan henkeä enkä koe väsymystä ja sen aiheuttamaa masennusta.
Maistraatin sähköinen järjestelmä hukkasi esteidentutkintapyyntömme, tai sitten me itse hutiloimme, mutta yhtä kaikki, marssimme eilen käsi kädessä maistraattiin hoitamaan asiat vanhanaikaisella tavalla, eli kasvotusten virkailijan kanssa. On yhä täysin mahdollista, että pääsen naimisiin huolellisesti valikoidun yksilön kanssa. Koeaika on pian kestänyt neljä vuotta eikä kumminkaan puolin ole esiintynyt mitään valtavan suurta valittamisen aihetta.
Harkitsen osa-aikahommieni ohessa yrittäjäkurssille osallistumista. Haaveenani olisi oman majatalon pyörittäminen. Olen viime aikoina viettänyt aikaa sukulaisten kanssa, ja muistin, miten paljon kaipaan jatkuvaa sosialisoimista. Töissä sitä tietysti on tarjolla, mutta ikävöin kodinomaista ilmapiiriä.
Sellaista, missä kahvittelun ohessa voi haastella niitä näitä, tuttavustua tuijottamatta kelloa tai kysymyslistaa ja pohtimatta työpäivän kestoa. Kaikkein parasta olisi, jos voisi tarjota omaa paikallistuntemusta ja ihmistenlukutaitoa asiakkaidensa käyttöön. Olen hyvin kiltti ja avulias ihminen, ja minusta olisi mukavaa yrittää saada ihmiset viihtymään ja keksiä, mikä juuri heitä saattaisi innostaa. Olen tehnyt sitä matkailualalla, mutta silloinkin vähän harmitti, kun homma oli usein turhan liukuhihnamaista.
Parasta olivat ne hetket, joina pääsi tekemään luovia ratkaisuja: Kun itkevä kolmevuotias lapsiasiakas ei vaatinutkaan päästä äitinsä luokse, vaan innostui, kun "leikkitäti", eli minä, ehdotti, että mitäs jos saisitte, lapset, kerrankin maalata jonkun aikuisen naaman? Vaihdetaanko rooleja: te saatte piirtää nassukkaani melkein mitä vain ja lupaan olla pesemättä sitä pois koko iltana? Lapset olivat onneksi sen verran nuoria, ettei heille pälkähtänyt päähän mitään epäsoveliasta, mutta hauskaa heillä oli. Kun viimein sain vilkaista peiliin, minusta oli tullut sodankäyneen näköinen arpinaama.
Tai kun piirsin lasten toiveesta uusia värityskuvia virallisten värityskuvien oheen, kävin kopioimassa niitä ja he saivat sitten värittää niitä haluamallaan tavalla ja viedä kotiin matkamuistoksi.
Tai kun kiersin ympäri saarta itsenäisesti, tutustuin kaikenlaisiin nähtävyyksiin ja aktiviteetteihin, ja pystyin neuvomaan aikuisasiakkaita entistä kattavammin, ja lähiesimieheni kirjoitti minulle suosituskirjeen oma-aloitteisuuttani kehuen.
Muistan myös loistavasti erään työpäivän silloin, kun Islannin tulivuorenpurkaus aiheutti lentokaaoksen koko Eurooppaan ja se näkyi meidänkin hotellissamme. Olin niissä lämpimissä olosuhteissa harvinaisesti sairastunut sinä aamuna, kun olin ainoana työvuorossa ja kaikki kollegani viettivät lomapäivää tai olivat sairaina, olin pystynyt flunssaltani nukkumaan noin neljä tuntia, ja meneillään hotelliaulassa oli aikamoinen härdelli. Tunsin syttyväni eloon päästessäni koordinoimaan asiakkaita lentokenttäbusseihin ja neuvoessani milloin ketäkin.
Juu, uskon, että viihtyisin majatalon emäntänä. Ainakin, kunhan toiminta on kyllin pienimuotoista, uniikkia ja asiakasläheistä. Ja huolella suunniteltua. Ja yhteistyöverkosto olisi viisaasti kasattu ja saisi tukea läheisiltä ja muualta. Nyt kun vielä löytyisi joku oivallinen paikka.
Sekä paikka yrittäjäkurssilta, jolle pystyisi osallistumaan osa-aikatöiden ohessa. Majatalo saisi myös mielellään olla sellainen, että sinne mahtuisi asumaan pieni perhe, jossa toinen aikuinen ei ole yrittäjä ja pääsee sieltä ilman auton hankkimista kätevästi jonnekin työnantajansa toimistoista.
Enkä kyllä kirjoittamista ja kriittistä ajatteluakaan mielelläni täysin jättäisi, sillä niitä ikävöin pahasti ollessani matkailualalla töissä. Harkitsin tuolloin juttujen tarjoamista kanarialaiselle skandinaavilehdelle ainoana suomalaistoimittajana, mutta se oli kaupunkilehti täynnä yrittäjäesittelyjä eikä siis oikein sitä, mitä toivoin. Palasin lopulta omalle kotialalleni median pariin saatuani yllättävän tilaisuuden Suomen-lomani aikana. Harkinta-aikaa työn ottamisessa minulla oli muutama päivä, joten esimerkiksi työn sisältöön ei juuri ollut aikaa tutustua. Se oli ota tai jätä. Sinne jäi matkailuala sillä erää, kun hyppäsin uuteen seikkailuun. Se seikkailu sekä antoi että otti, siinä oli hyvää ja huonoa. Se opetti nuorelle naiselle, mitä oman alan työltäni haluan, millainen olen ihmisenä ja millaista on tarjolla. Ja siitä on nyt kulunut aikaa kahdeksan vuotta.
Romaani on edennyt sivulle 55. Edessä on suuri juonenkäänne ja joudun tekemään suuria muutoksia alkuperäiseen tekstiini. Se on sääli, koska osa tekstistä olisi hyvin käyttökelpoista sinällään, mutta ei vain sovi uuteen versioon, jonka kulku on vähemmän verkkainen.
Syntymäpäivä kului töissä, mikä oli itse asiassa tosi jees. Päivä oli jokseenkin yllätyksellinen ja keikka omalla tavallaan haastava, mikä oli ihan mahtavaa. Itsensä haastaminen töissä on aina ollut parasta, ja olin sellaisessa flow'ssa, että unohdin jopa syödä illallista, mikä sai minut myöhemmin huonovointiseksi, mutta sekään ei haitannut. Kävelin pimeässä verensokeria nopeasti nostavaa pirtelöä hörppien yli Valkeakosken kanavan ja juttelin puhelimessa veljelleni. Olin päivään tyytyväinen.
Sinä aamupäivänä kävin myös lääkärissä hakemassa helpotusta allergiseen nuhaani, joka on riepotellut minua hyvän kesän jälkeen taas koko syksyn. Muun muassa liikunnan harrastaminen on pariksi kuukaudeksi jäänyt todella paitsioon, mikä on ollut minulle kauhistuksen paikka.
Tänään aloin nuhan jälleen puhjettua käyttää lääkitystä ja heti helpotti. Energisyys is back! Mahdollisista sivuoireistakaan ei niin väliä, kunhan vain saan henkeä enkä koe väsymystä ja sen aiheuttamaa masennusta.
Maistraatin sähköinen järjestelmä hukkasi esteidentutkintapyyntömme, tai sitten me itse hutiloimme, mutta yhtä kaikki, marssimme eilen käsi kädessä maistraattiin hoitamaan asiat vanhanaikaisella tavalla, eli kasvotusten virkailijan kanssa. On yhä täysin mahdollista, että pääsen naimisiin huolellisesti valikoidun yksilön kanssa. Koeaika on pian kestänyt neljä vuotta eikä kumminkaan puolin ole esiintynyt mitään valtavan suurta valittamisen aihetta.
Harkitsen osa-aikahommieni ohessa yrittäjäkurssille osallistumista. Haaveenani olisi oman majatalon pyörittäminen. Olen viime aikoina viettänyt aikaa sukulaisten kanssa, ja muistin, miten paljon kaipaan jatkuvaa sosialisoimista. Töissä sitä tietysti on tarjolla, mutta ikävöin kodinomaista ilmapiiriä.
Sellaista, missä kahvittelun ohessa voi haastella niitä näitä, tuttavustua tuijottamatta kelloa tai kysymyslistaa ja pohtimatta työpäivän kestoa. Kaikkein parasta olisi, jos voisi tarjota omaa paikallistuntemusta ja ihmistenlukutaitoa asiakkaidensa käyttöön. Olen hyvin kiltti ja avulias ihminen, ja minusta olisi mukavaa yrittää saada ihmiset viihtymään ja keksiä, mikä juuri heitä saattaisi innostaa. Olen tehnyt sitä matkailualalla, mutta silloinkin vähän harmitti, kun homma oli usein turhan liukuhihnamaista.
Parasta olivat ne hetket, joina pääsi tekemään luovia ratkaisuja: Kun itkevä kolmevuotias lapsiasiakas ei vaatinutkaan päästä äitinsä luokse, vaan innostui, kun "leikkitäti", eli minä, ehdotti, että mitäs jos saisitte, lapset, kerrankin maalata jonkun aikuisen naaman? Vaihdetaanko rooleja: te saatte piirtää nassukkaani melkein mitä vain ja lupaan olla pesemättä sitä pois koko iltana? Lapset olivat onneksi sen verran nuoria, ettei heille pälkähtänyt päähän mitään epäsoveliasta, mutta hauskaa heillä oli. Kun viimein sain vilkaista peiliin, minusta oli tullut sodankäyneen näköinen arpinaama.
Tai kun piirsin lasten toiveesta uusia värityskuvia virallisten värityskuvien oheen, kävin kopioimassa niitä ja he saivat sitten värittää niitä haluamallaan tavalla ja viedä kotiin matkamuistoksi.
Tai kun kiersin ympäri saarta itsenäisesti, tutustuin kaikenlaisiin nähtävyyksiin ja aktiviteetteihin, ja pystyin neuvomaan aikuisasiakkaita entistä kattavammin, ja lähiesimieheni kirjoitti minulle suosituskirjeen oma-aloitteisuuttani kehuen.
Muistan myös loistavasti erään työpäivän silloin, kun Islannin tulivuorenpurkaus aiheutti lentokaaoksen koko Eurooppaan ja se näkyi meidänkin hotellissamme. Olin niissä lämpimissä olosuhteissa harvinaisesti sairastunut sinä aamuna, kun olin ainoana työvuorossa ja kaikki kollegani viettivät lomapäivää tai olivat sairaina, olin pystynyt flunssaltani nukkumaan noin neljä tuntia, ja meneillään hotelliaulassa oli aikamoinen härdelli. Tunsin syttyväni eloon päästessäni koordinoimaan asiakkaita lentokenttäbusseihin ja neuvoessani milloin ketäkin.
Juu, uskon, että viihtyisin majatalon emäntänä. Ainakin, kunhan toiminta on kyllin pienimuotoista, uniikkia ja asiakasläheistä. Ja huolella suunniteltua. Ja yhteistyöverkosto olisi viisaasti kasattu ja saisi tukea läheisiltä ja muualta. Nyt kun vielä löytyisi joku oivallinen paikka.
Sekä paikka yrittäjäkurssilta, jolle pystyisi osallistumaan osa-aikatöiden ohessa. Majatalo saisi myös mielellään olla sellainen, että sinne mahtuisi asumaan pieni perhe, jossa toinen aikuinen ei ole yrittäjä ja pääsee sieltä ilman auton hankkimista kätevästi jonnekin työnantajansa toimistoista.
Enkä kyllä kirjoittamista ja kriittistä ajatteluakaan mielelläni täysin jättäisi, sillä niitä ikävöin pahasti ollessani matkailualalla töissä. Harkitsin tuolloin juttujen tarjoamista kanarialaiselle skandinaavilehdelle ainoana suomalaistoimittajana, mutta se oli kaupunkilehti täynnä yrittäjäesittelyjä eikä siis oikein sitä, mitä toivoin. Palasin lopulta omalle kotialalleni median pariin saatuani yllättävän tilaisuuden Suomen-lomani aikana. Harkinta-aikaa työn ottamisessa minulla oli muutama päivä, joten esimerkiksi työn sisältöön ei juuri ollut aikaa tutustua. Se oli ota tai jätä. Sinne jäi matkailuala sillä erää, kun hyppäsin uuteen seikkailuun. Se seikkailu sekä antoi että otti, siinä oli hyvää ja huonoa. Se opetti nuorelle naiselle, mitä oman alan työltäni haluan, millainen olen ihmisenä ja millaista on tarjolla. Ja siitä on nyt kulunut aikaa kahdeksan vuotta.
Kommentit
Lähetä kommentti