Romaanissa sivuja tasan 80. Pari vuotta tässä ainakin siis voi vierähtää, että jollain tasolla valmista tulee.
Videointi on jäänyt vähälle viime kuukausina. Asiaan saattaa tulla vuoden alussa muutos, jos päätän lähteä jälleen matkailemaan. Kyseeseen tulisi määmatka. Sellainen matkatyyppi, joka alkujaan oli kaiketi enemmän sinkkuihmisten veto parisuhteellisten pariskunta- ja honeymoon-hömpötyksille. Että kyllä parisuhteetonkin voi juhlistaa ihanalla matkalla omaa itsellistä tilaansa ja nauttia kaikin siemauksin. Mutta minä siis lähtisin määmatkalle kohta puoliin omien häideni jälkeen.
Lähitulevaisuuden tärkein uutinen elämässäni on nimittäin ainakin toistaiseksi se, että menen naimisiin. Sellaista taisin uhota jo kuukausi sitten, mutta nyt olen jo lähes järjestänyt koko pikkuisen ja rivakan show'n. Melko kivutonta.
Ja miksi naimisiin?
Noh, ensinnäkin.
Minusta ne, jotka menevät alle 35-vuotiaina vihille, ovat luusereita, ja ne, jotka ovat sinkkuja yli 35-vuotiaina, ovat myös luusereiden kastia. Koska olen 35, tämä on hyvä veto. Ei tästä enää ainakaan naama luontaisesti suoristu. (Toivon, ettet lukenut tätä rypyt otsassa, koska en kirjoittanut sitä niin. Kaikki menkööt naimisiin ihan koska lystäävät.)
Toisekseen, olen löytänyt itselleni perheen ja kodin, jotka tuntuvat juuri niiltä. Perheeltä ja kodilta. Kodin paikka voi tietysti aina vaihtua vaikkapa työpaikan sijainnin mukaan, mutta kodilla tarkoitan lähinnä sitä tunnetta, mikä yhdessä olosta syntyy.
Kolmanneksi, on hienoa muistaa vuosipäivää vähän tavallista prameammalla seremonialla nyt, kun vuosia alkaa jo olla takana ne ensimmäiset muutama. Kyllähän tätä jaksaa pidempäänkin.
Neljänneksi, on kuitenkin kiva tarjota omille vanheneville vanhemmille ja sisaruksille ilon aiheita perinteiden muodossa. Ihan mielellään viestitän ulkomaailmallekin, että minulla on hyvä olla näin.
Viidenneksi. On ihanaa, että maailmassa voi kokea olevan jotain pysyvää, tukevaa ja turvallista. Eihän sellaista kuitenkaan liiaksi ole tarjolla. Joku jakaa kanssani lähes kaiken.
Siinähän ne tärkeimmät syyt olivat.
Ja niin... En ole raskaana, en tiedä, voinko tulla raskaaksi, enkä tiedä varmasti, haluanko sellaista. Ehkä siinä tapauksessa, ettei se pakota minua jäämään neljän seinän sisälle, sillä olen kaikkea muuta, paitsi kotiäiti. Kotiäitiys on kauhukuvani.
Meillä vanhemmuus jaettaisiin, siitä olemme olleet yhtä mieltä. En malta ikinä istuskella kotosalla pitkiä aikoja, ja muksun voi laittaa päiväkotiin jo nuorena oppimaan sosiaalisia taitoja. Maailman näkemisestä ja kokemisesta en myöskään halua luopua, vaan lapsi kulkisi mukana moninaisiin paikkoihin.
Tällaisin ajatuksin pystyn jonain päivänä mahdollisesti kokemaani äitiyteenkin suhtautumaan levollisin mielin. Kunhan se tuo onnea ja iloa eikä kurjuutta ja etääntymistä kaikesta muusta, mitä arvostan hyvässä elämässä.
Ja määmatka edustaa niitä asioita, joita tahdon vaalia nyt ja aina. Tuleva puolisoni kannustaa minua elämään omaa elämääni. Hän on suurin itsenäisyyteni tukija minun jälkeeni. Se on yksi monista syistä, miksi haluan juuri hänet naida.
Videointi on jäänyt vähälle viime kuukausina. Asiaan saattaa tulla vuoden alussa muutos, jos päätän lähteä jälleen matkailemaan. Kyseeseen tulisi määmatka. Sellainen matkatyyppi, joka alkujaan oli kaiketi enemmän sinkkuihmisten veto parisuhteellisten pariskunta- ja honeymoon-hömpötyksille. Että kyllä parisuhteetonkin voi juhlistaa ihanalla matkalla omaa itsellistä tilaansa ja nauttia kaikin siemauksin. Mutta minä siis lähtisin määmatkalle kohta puoliin omien häideni jälkeen.
Lähitulevaisuuden tärkein uutinen elämässäni on nimittäin ainakin toistaiseksi se, että menen naimisiin. Sellaista taisin uhota jo kuukausi sitten, mutta nyt olen jo lähes järjestänyt koko pikkuisen ja rivakan show'n. Melko kivutonta.
Ja miksi naimisiin?
Noh, ensinnäkin.
Minusta ne, jotka menevät alle 35-vuotiaina vihille, ovat luusereita, ja ne, jotka ovat sinkkuja yli 35-vuotiaina, ovat myös luusereiden kastia. Koska olen 35, tämä on hyvä veto. Ei tästä enää ainakaan naama luontaisesti suoristu. (Toivon, ettet lukenut tätä rypyt otsassa, koska en kirjoittanut sitä niin. Kaikki menkööt naimisiin ihan koska lystäävät.)
Toisekseen, olen löytänyt itselleni perheen ja kodin, jotka tuntuvat juuri niiltä. Perheeltä ja kodilta. Kodin paikka voi tietysti aina vaihtua vaikkapa työpaikan sijainnin mukaan, mutta kodilla tarkoitan lähinnä sitä tunnetta, mikä yhdessä olosta syntyy.
Kolmanneksi, on hienoa muistaa vuosipäivää vähän tavallista prameammalla seremonialla nyt, kun vuosia alkaa jo olla takana ne ensimmäiset muutama. Kyllähän tätä jaksaa pidempäänkin.
Neljänneksi, on kuitenkin kiva tarjota omille vanheneville vanhemmille ja sisaruksille ilon aiheita perinteiden muodossa. Ihan mielellään viestitän ulkomaailmallekin, että minulla on hyvä olla näin.
Viidenneksi. On ihanaa, että maailmassa voi kokea olevan jotain pysyvää, tukevaa ja turvallista. Eihän sellaista kuitenkaan liiaksi ole tarjolla. Joku jakaa kanssani lähes kaiken.
Siinähän ne tärkeimmät syyt olivat.
Ja niin... En ole raskaana, en tiedä, voinko tulla raskaaksi, enkä tiedä varmasti, haluanko sellaista. Ehkä siinä tapauksessa, ettei se pakota minua jäämään neljän seinän sisälle, sillä olen kaikkea muuta, paitsi kotiäiti. Kotiäitiys on kauhukuvani.
Meillä vanhemmuus jaettaisiin, siitä olemme olleet yhtä mieltä. En malta ikinä istuskella kotosalla pitkiä aikoja, ja muksun voi laittaa päiväkotiin jo nuorena oppimaan sosiaalisia taitoja. Maailman näkemisestä ja kokemisesta en myöskään halua luopua, vaan lapsi kulkisi mukana moninaisiin paikkoihin.
Tällaisin ajatuksin pystyn jonain päivänä mahdollisesti kokemaani äitiyteenkin suhtautumaan levollisin mielin. Kunhan se tuo onnea ja iloa eikä kurjuutta ja etääntymistä kaikesta muusta, mitä arvostan hyvässä elämässä.
Ja määmatka edustaa niitä asioita, joita tahdon vaalia nyt ja aina. Tuleva puolisoni kannustaa minua elämään omaa elämääni. Hän on suurin itsenäisyyteni tukija minun jälkeeni. Se on yksi monista syistä, miksi haluan juuri hänet naida.
Kommentit
Lähetä kommentti