Reissuleidi ja videokamera

Tähän aikaan viime vuonna arki oli vielä yhtä kaaosta ja paniikkia. Ahdisti, masensi, väsytti, ja kroppakin oli hajalla. Joulu oltiin vietetty kolmistaan kotona opetellen vauvaperhe-elämää. Tämä joulu sujui mukavasti kivoissa puitteissa sukulaisilla, sain jopa leivottua viemisiä. Poika horjuen tepasteli muiden jaloissa, tutki lahjojaan, söi kinkkua ja laatikoita sekä opetteli uusia sanoja ja käsitteitä, kuten 'takka' ja 'tuli'.  Rastitaan listalta, mitä ulkoiluvaatteita pojalle vielä täytyy ostaa päiväkotia varten. Opetellaan vähän aikaisempaa päivärytmiä koko perheen voimin.  Bongattiin tosi kodikkaan omakotitalon myyntiesittely, mutta se oli Riihimäellä keskellä ei-mitään. Bongattiin monta kivaa asuntoa Espoosta. Mutta ehkä minunkin pitäisi ensin löytää se seuraava työpaikka. Jos se ei olekaan ihan tässä pk-seudulla? Sitä ei vielä tiedä. Tämä oli mainio vuosi. Työläs ja raskas, mutta mitään hyvää ei saa liian helpolla. Niin se on. Ihmisen taimi on kasvatettu alusta al...

Vauvavuosi jäi juuri taakse. Kuluneet kaksi vuotta ovat ehdottomasti olleet elämäni fyysisesti rankimmat. Ensin raskaus, sitten synnytys ja vielä uuvuttava vauvavuosi. Lapsettomana kuvittelin, että kotona oleminen vauvan kanssa olisi paljolti leppoisaa touhuamista, mutta työt ovat tähän urakkaan verrattuna usein kuin lomaa. Varsinkin, kun työssä käyvällä lapsettomalla on yleensä vapaita iltoja, viikonloppuja ja juhlapyhiä, jolloin saa tehdä, mitä lystää.  Lapsen jäljiltä sitä ikään kuin toipuu onnettomuudesta, päivä, viikko ja kuukausi kerrallaan olematta ikinä ihan samanlainen. Erona onnettomuuteen on tietysti se uusi ihminen, jonka on maailmaan avustanut omin elimistöin ja voimavaroin. Meidän poika on erittäin aktiivinen, kova lukemaan ja tutkimaan asioita, pitkä, puhelias, iloinen ja temperamenttinen. Hän pääsee pian puhaltamaan kakustaan yhden kynttilän. Elämä helpottuu nyt monin tavoin, kun hän voi syödä kanssamme samoja ruokia, lopettaa oman maidon juomisen ja on jo siirtynyt...

Syksy saapui ja sen mukana kuin itsestään ammatilliset kiireet. Sain idean, jonka tulin esitelleeksi kollegoille, jotka päättivät lähteä mukaan työstämään ajatushahmotelmaa pidemmälle. Tämän seurauksena väsään nyt työsuunnitelmaa ja rahoitushakemuksia projektille, josta luultavasti kuulette myöhemmin lisää. Niin usein saa mielestään loistavia ideoita ja alkaa ehkä jopa toteuttaa niitä ja kerätä muita innokkaita yksilöitä mukaan huomatakseen jo alussa, ettei homma syystä tai toisesta toimikaan. Usein syynä on se, että yhteistyössä mukana olevien aikataulut tai intressit eivät natsaa. Sellaista elämä on, ja siksi suunnitelmia, tavoitteita ja toiveita on hyvä olla roppakaupalla. Laitoin puolet romaanikäsikirjoitukseni 180-sivuisesta neljännestä versiosta Nuoren Voiman Liiton arvostelupalveluun, he kiittivät ja kuittasivat, ja ammattikirjailijan hedelmällinen kritiikki saapuu maksua vastaan ensi kuussa. Jännää! Olen varma, että hyvä tästä tulee, vaikka työtä se vaatiikin. Olen ylipäätään i...

Kesä on ohi, poika täytti kymmenen kuukautta ja äitiyslomaa takana yksitoista kuukautta. Jotakin jäi lopullisesti taakse, kun poika eräänä päivänä yhtäkkiä keksi alkaa kontata. Aamulla se ei vielä osannut, mutta illalla osasi. Seuraavana aamuna se nousi itsenäisesti seisaalleen olohuoneen toista rahia vasten.  Nyt se konttaa ja kiipeilee joka paikassa meidän asunnossa. Se ei ole enää tahdoton pieni pötkylä, joka ei osaa mitään. Ja se ymmärtää puhetta. Joskus siltä pääsee "äiti" osana touhuamistaan. Öisin se herää usein leikkimään pinnasängyssä tai meidän välissä noin tunniksi. "Vili vili vippaa, hui ja hai." "Kainalokana ja sylikatti" onkin jo villi viikari ja viipottaja. Äiti viimeistelee kirjansa neljättä kässäriversiota, joka lähtee pian Nuoren Voiman Liiton arvostelupalveluun. Tosin keksi jo itsekin taas monia asioita, joita haluaisi tarinassa muuttaa ensi versiossa. Äiti on itsenäisesti perustanut alaansa liittyvän projektiryhmän, koska kaipaa ammatil...

Paljon on tapahtunut. On tavattu sukulaisia, mökkeilty pariin otteeseen ja alettu nähdä kavereita. Vanhemmat ovat saaneet huilitaukoja ja poika tehnyt tuttavuutta muihin tärkeisiin ihmisiin. Poju on saanut kahdeksan hammasta, liikkuu kierien ja ryömien ja opettelee konttauksen alkeita. Murisee, karjuu, kiljuu, jodlaa, nauraa, juttelee omiaan. Tykkää kirjoista ja kaikesta, mitä saa räplätä. Tunnistaa erinäisiä (itselleen) merkittäviä sanoja, kuten "röhköpallo", "puffi" ja "sulakkeet". On viettänyt jo muutaman yön maidotta, ja parin huutoyön jälkeenhän tämä alkaa jo jotenkin sujua. Vesihuikka saa riittää maidon sijaan. Äiti on alkanut juosta nyt alkuun pari kertaa viikossa noin kilometrin matkoja. Sujuu hyvin, tuntuu normaalilta ja mukavalta. Ollaan myös käyty jo kilometrien ja tuntienkin mittaisilla rataslenkeillä kahdestaan tai kolmestaan. Äiti on hakenut töitä ja alkanut jonottaa pojalle hoitopaikkaa lähipäiväkodeista. Romaanikässärin kolmas ver...

Poika herää enää kahdesti yössä. Silti viime päivät olen kokenut jonkinlaisia burnoutin oireita, samanlaisia kuin Kilimanjarolle kiipeämisen ja ensimmäisen 24 kilometrin juoksulenkkini jälkeen 11 vuotta sitten. Voisin vain nukkua ja maata. Odotan innolla juhannusta, jolloin menemme vanhemmilleni ensi kertaa korona-ajanjakson alkamisen jälkeen. On sekä poitsulle että meille vanhemmille hyväksi saada muitakin ihmiskontakteja. Poju osaa jo kieriä ympäriinsä. Leikkimattokin jäi pieneksi, ja on vain ajan kysymys, milloin hän istuu itsenäisesti. Sain eilen reilun parin viikon oikoluku-urakan valmiiksi. Romaanini käsikirjoitus on nyt käyty kriittisin silmin läpi, ja seuraavaksi on aika viedä paperille merkatut muutokset ruudulle. Olen tyytyväinen itseeni. Saan työn eteenpäin ulkopuolisten arvioitavaksi viimeistään syksyllä. Kaipaan tässäkin urakassa viimein vähän pallottelu- ja läpikäyntiseuraa. Olen alkanut pitkästä aikaa kokata. Poika tosin ei arvostanut tekemääni hernekeittoa...

Poika sai juuri käytettyjä koon 80 vaatteita. Meinasivat koronan vuoksi nekin jäädä hankkimatta. Puolivuotissynttärit ovat puolentoista viikon päässä, ja jätkä on yksivuotiaan kokoinen! Lapsia on monen mittaisia, kuten ihmisiä muutenkin, mutta oletin vielä tammikuussa, että tähän vaatekokoon päästäisiin vasta usean kuukauden päästä. Hän on varsinainen veijari. Harjoittelee kainaloista kannatellen seisoskelua, ryömimistä ja vatsallaan operointia sekä tuettuna istumista. Kiljuminen, kaikkeen lähellä olevaan tarttuminen ja omien varpaiden syöminen on mukavaa puuhaa. Romaanikässärini ensimmäinen versio on nyt sivulla 180, eli enää parikymmentä sivua pukertamista. Toukokuussa voi alkaa lukea tekstiä kriittisin silmin läpi ja miettiä, mikä on seuraava steppi. Korjailen tekelettä ehkä ensin itsekseni, ja annan sitten jonkun asiantuntevamman lukea ja kommentoida maksua vastaan. Tiedän, että työtä on vielä julmettu määrä edessä. Lopun käänne poikkeaa aavistuksen verran alkuperäisestä s...