Reissuleidi ja videokamera

Torii-portti Fuji-vuorella. Siirtymä maallisesta pyhälle alueelle. Supistaa. Säilyn nykyisessä pallokalamuodossa ehkä päiviä tai viikkoja, kuka ties vain tunteja. Mistä sen tietää? Viimeisinä päivinä ja tänä aamuna olen kokenut ennakoivia supistuksia. Alaselkää ja -vatsaa jomottaa kuin kuukautisten aikaan ja raskausmaha kiristyy kovaksi. Viikon alussa neuvolalääkäri kertoi vauvan laskeutuneen kohdussa hyvin, minkä takia hänen pituuskäyränsä ei ollut kasvanut parin viikon takaisesta neuvolakäynnistä. Siellä vatsassa siis aletaan valmistautua ulkomaailmaa katselemaan. Uutinen on tervetullut, sillä äitiyslomalla olen lähinnä valittanut väsymystä, tylsyyttä, olon tukaluutta ja unettomia öitä pahoine närästyksineen. Jee, kohta tapahtuu jotain uutta ja mullistavaa, ja päästään eteenpäin! Pakkasin äsken viimein toiveikkaana pestyjä vauvanvaatteita ja muuta tilpehööriä sairaalakassiin. Mitä vain voi tapahtua milloin vain! Kävimme neuvolan perhevalmennuksessa muistaakseni vi...

Takana on ensimmäinen kokonainen viikko lomaillessa. Tulevalla vauvalla on jo paljon tarvikkeita odottelemassa, ja eilisiltana iski fiilis, etten tiedä vauvoista mitään. Eli mitäs sen synnytyksen jälkeen? Olen jo pari kertaa kokenut väärän hälytyksen ja soitellut Naistenklinikallekin, että tuliko nyt lapsivettä, mutta kyseessä oli molemmilla kerroilla onneksi lopulta hieman toisenlainen leakage. Tuntuu inhorealistiselta kirjoitella tällaisesta, mutta kyllä, raskaana ollessa vuotaa joka päästä. Esimerkiksi syljeneritykseni on koko raskauden ajan ollut poikkeuksellisen runsasta, ja se on normaali raskausoire - iljettävä sellainen kylläkin. Saisi kantaa sylkykuppia mukana kaikkialle. Mutta siis, synnytyksen jälkeinen elämä... Siihenhän on enää muutama viikko aikaa. Synnytykseen suhtaudun niin, että se on kuin vaikkapa maraton, sotaharjoitus, pitkä marssi tai vastaavaa. Kun olen synnytystilanteessa, elän hetkessä ja otan asiat sellaisina vastaan kuin ne tulevat. Vaikka se tuskin ...

Nyt kun laskettuun aikaan on reilut puolitoista kuukautta, alkaa kieltämättä isomahaisuus jo kyllästyttää. Elämä on pyörinyt vatsan ja oman olon ympärillä sen verran monta kuukautta, että mielellään palautuisi normaaliin olotilaan. Näin loppuraskaudesta myös unet häiriintyvät, kun nilkkoja pakottaa, närästää, on jatkuva vessahätä, maha kipeytyy eri asennoissa ja vauvakin liikehtii ja hikkailee milloin mihinkin aikaan. Vähäunisuus tästä kai vasta alkaa. Jotakin olen saanut aikaankin, sillä kävin viimein meditoimassa Hakaniemen buddhalaiskeskuksessa kaverin seurassa ennen kesän loppua, ja tällä viikolla piipahdin kuntosalilla tiedustelemassa raskaana oleville ja pienten vauvojen äideille sopivista jäsenyyksistä. Kaikeksi onneksi synnytyksen ympärille osuvat pidemmätkin tauot liikkumisessa otetaan ainakin täällä päin huomioon sopimuksissa. Olisihan se mukava muistuttaa jo elimistöään siitä, millaista elämä kahdeksan kuukautta sitten oli, vaikkapa jollakin vesijumpalla, ilman, ett...

Niin se vain kesä ja tämänkertainen työnpätkä ovat lopuillaan, enää viikko jäljellä. Laskettuun aikaan on kaksi kuukautta. Tunnelma tiivistyy, monessa mielessä. Olen perehtynyt tarkemmin toimituksellisen työprosessin osaan, joka oli aiemmin vain yksi osa työnkuvaani. Työympäristöni ja mediakanavat, joihin olen sisältöä tuottanut, ovat vaihdelleet, ja tämä oli niitä harvoja kertoja, kun olen ollut isossa printtimediatalossa töissä ihan toimituksen sisällä asti enkä ulkoruokinnassa. Isoissa sähköisissä medioissa olenkin jo viettänyt aikaa, Suomessa ja ulkomailla. Tietysti sinänsä harmillista, kuten olen jo aiemmin todennut, että juuri, kun on jotakuinkin päässyt jyvälle uusista kuvioista, onkin jo aika laittaa pillit pussiin. Sisäänajot uusiin töihin eivät kuitenkaan ikinä ole stressittömiä ja vaivattomia, millekään osapuolelle. Lomailu ennen vauvan syntymää tulee kuitenkin tarpeeseen, sillä myöhemmin omaa aikaa tuskin liiaksi riittää. Ja onnittelen itseäni siitä, että raskausvai...

Totesin vastikään itsekseni, että eihän tässä ole enää paljon muuta kuin synnytys jäljellä. Vauvan hopusta riippuen meillä on yhteistä kehoaikaa jäljellä enää 2-3 kuukautta. Eilinen neuvolakäynti varmisti asian laidan. Keskustelut hoitajani kanssa koskivat paljolti synnytykseen viittaavia asioita. Olen nyt esimerkiksi tallentanut puhelimeeni synnytysosastoni puhelinnumeron. Viikkojen perusteella reilun kilon kokoisella vauvalla näyttää olevan kaikki hyvin. Hän on edelleen aktiivinen tapaus, kuten koko raskauden ajan. Yritän parhaani mukaan pitää pari viikkoa sitten todettua lievää raskausdiabetestani kurissa, mikä on onnistunutkin varsin mainiosti. Ainakin aamuiset glukoosiarvoni ovat olleet normaalit. Herkut jäivät heti pois. Valkoinen leipä korvautui taas rukiisella, kananmuna palasi ruokavaliooni ja yritän muistaa kasvikset kaikilla aterioilla, myös työlounaan ulkopuolella. Piimästä on tullut työlounailla uusi kalsiuminlähteeni. Painoindeksini oli ennen raskautta 19, jot...

Raskauden viimeinen kolmannes pyörähti käyntiin, huh-huijaa. Vielä alkukeväästä tämäkin vaihe näytti lähes saavuttamattomalta. Ajatukset ovat kääntyneet jo muutaman kuukauden päähän, eli tulevaisuuden työkuvioihin. Olen kuullut muutamia kyselyitä lähipiiriltä siitä, aionko viipyä kotona pari tai kolme vuotta. Vastaukseni on ollut, että maksimissaan vuoden. Minulle on jo vuosikaudet ollut selvää, että jos ikinä hankin lapsia, en tule viihtymään kotiäitinä kovin pitkään. Pääni hajoaa. Ja perheen talouttakin on ajateltava. Mikäli olisin vakituisessa työsuhteessa, tilanne olisi hyvin selkeä: mieheni jäisi myös muutamaksi kuukaudeksi kotiin hoitamaan lasta, vähintään osa-aikaisesti. Sama pätee myös, jos nyt saan työtä. Olemme tasa-arvoinen pariskunta, ja mieheni esimerkiksi olettaa, että maksan absoluuttisesti puolet yhteisistä menoistamme. Minusta se on hyvä lähtökohta, koska siitä lipsuminen tarkoittaisi, että antaisimme tilaa ajattelulle, jossa on ihan ookoo, että nainen saa vähemmän...

Puksun tulevassa huoneessa, joka on vielä varastokäytössä. Taidan viettää ihan ensimmäistä viikonloppuani kaksin pian jo kilon painoisen "elävän mahamakkarani" kanssa. Miestä pyydettiin mökkeilemään kaveriporukassa, ja itse kulutan vaihtelun vuoksi mielelläni pari päivää omissa oloissani. Niinpä me olemme vain Puksun kanssa kokkailleet, syöneet kesämarjoja, saunoneet, lauleskelleet ja lukeneet hyvää kirjaa. Uskoisin, että jaamme nautinnon vähintään syömispuolella. On täysin mahdollista, että hän vihaa lauluani (ilmeisesti hänen pitäisi jo kuulla jotakin, ja näinä päivinä vieläpä entistä selvemmin ääniä myös ulkomaailmasta) ja kirjallista makuani (mutta ainakin hän saa tilaisuuden treenata liikkeitä ja kehittyä, kun äitikin rauhoittuu ja on aloillaan). Ja Puksu on saanut nimen, joka perustuu hänen taipumukseensa puksia ja pukkailla ahkerasti mahaani entistä voimakkaammilla raajoillaan. Tuolla harjoittelun määrällä hänen pitäisi kävellä kohdusta! Nivuskivut ovat y...