Reissuleidi ja videokamera

Kesä oli työntäyteinen, kuuma ja mahtava! Poika vietti paljon aikaa isyyslomailevan faijansa kanssa kotona ja käytännössä ulkona leikkipuistoissa. He pärjäsivät kahdestaan, vaikka ei se mitään lomaa miehelle ollut. Äiti nautti työnimusta ja uuden oppimisesta uusissa työkuvioissa Lohjalla, ja ihastui paikkaankin. Työmatkat omalla autolla oli myös uusi, adrenaliinipitoinen oppitunti ja elämys, välillä miellyttävämpi, toisinaan pelottavampi. Muistin kesällä, miten paljon työelämää aloittaessani tykkäsin työstäni ja miksi. Vuosien varrella autonomia ja mahdollisuus aidosti päästä osaksi yhteisöjä, joista ja joissa juttuja tekee, on välillä tuntunut haasteelliselta. Se taas on oikeastaan pidemmän päälle iso osa työn viehätystä, että voi ja saa vaikuttaa tärkeiksi kokemiinsa asioihin ja parantaa läheisten elämää. Yhtäältä vaikeus sulautua yhteisön elämään on johtunut siitä, etten ole asunut siellä, missä olen työskennellyt, ja toisaalta työn sirpaloitumisesta. Kun jokin paikka tai asia tai y...

Koko kevät on ollut yhtä sairastelua. Poika on virallisesti ollut päiväkodissa koko alkuvuoden, mutta käytännössä vain muutaman hajanaisen viikon. Lopun ajan olemme sairastelleet enemmän tai vähemmän koko perhe (ja käyneet koronatesteissäkin jo monta kertaa). Kaikesta huolimatta on syitä iloon. Sain kesäksi töitä toimittajana sanomalehti Länsi-Uusimaassa, alamme taas kaikki olla terveen kirjoissa (ehkä kevään flunssat olivat siinä?) ja minulla on käynnissä monenlaisia projekteja. Aloitin ensin ilmaiseksi ja myöhemmin kevytyrittäjänä romaanikäsikirjoitusten ja muiden kirjallisten töiden koeluvut... Nyt olen lukenut ja arvioinut toistakymmentä tekstiä ja "asiakkaani" ovat olleet pääosin kiitollisia ja tyytyväisiä. Jopa siinä määrin, että eräs heistä hommasi minulle lahjakortin kukkaliikkeeseen ja jokunen on tyrkyttänyt rahaa pyytämättäkin. Itsekin koen työn mielekkäänä ja kiinnostavana, tekisin sitä ilmaiseksikin.  Oma romaanini on ollut reilun kuukauden mittaisella lepuutustau...

Poika täyttää pian 16 kuukautta ja tunnistaa kirjaimet, värejä sekä lukuisia muita sanoja ja numeroitakin. Hän kävelee ja juoksahteleekin, auttaa mielellään kotihommissa, kuten heittää roskia roskikseen ja tyhjät paketit ja tölkit keräykseen sekä laittaa pyykkiä. Säätelee hellan namikoita, avaa pakastimen, leikkii tekevänsä ruokaa ja pyyhkivänsä pölyjä.  Hän on joissain asioissa pedantti: esimerkiksi patalaput pitää aina ripustaa seinälle naulaan. Helpot palapelit ja duplojen kasaus onnistuvat. Pojalla on loistava muisti. Hän muistaa, missä on minkäkin esineen viimeksi nähnyt ja missä se oli sitä ennen. Joskus jopa viikkojen päähän. Päiväkoti alkoi sairastelun merkeissä. Olemme nyt pian neljättä viikkoa kipeinä kotona, minä ja poika. Isukki on muuten vain etätöissä. Tulisin hulluksi, ellen olisi keksinyt tarjota kaltaisilleni kirjailijanaluille ilmaisia koelukuja. Siitä saan tekemistä päälle, oppia omaan tekemiseeni ja sosiaalisia kontakteja.  Oma käsikirjoitukseni on saanut j...

Tähän aikaan viime vuonna arki oli vielä yhtä kaaosta ja paniikkia. Ahdisti, masensi, väsytti, ja kroppakin oli hajalla. Joulu oltiin vietetty kolmistaan kotona opetellen vauvaperhe-elämää. Tämä joulu sujui mukavasti kivoissa puitteissa sukulaisilla, sain jopa leivottua viemisiä. Poika horjuen tepasteli muiden jaloissa, tutki lahjojaan, söi kinkkua ja laatikoita sekä opetteli uusia sanoja ja käsitteitä, kuten 'takka' ja 'tuli'.  Rastitaan listalta, mitä ulkoiluvaatteita pojalle vielä täytyy ostaa päiväkotia varten. Opetellaan vähän aikaisempaa päivärytmiä koko perheen voimin.  Bongattiin tosi kodikkaan omakotitalon myyntiesittely, mutta se oli Riihimäellä keskellä ei-mitään. Bongattiin monta kivaa asuntoa Espoosta. Mutta ehkä minunkin pitäisi ensin löytää se seuraava työpaikka. Jos se ei olekaan ihan tässä pk-seudulla? Sitä ei vielä tiedä. Tämä oli mainio vuosi. Työläs ja raskas, mutta mitään hyvää ei saa liian helpolla. Niin se on. Ihmisen taimi on kasvatettu alusta al...

Vauvavuosi jäi juuri taakse. Kuluneet kaksi vuotta ovat ehdottomasti olleet elämäni fyysisesti rankimmat. Ensin raskaus, sitten synnytys ja vielä uuvuttava vauvavuosi. Lapsettomana kuvittelin, että kotona oleminen vauvan kanssa olisi paljolti leppoisaa touhuamista, mutta työt ovat tähän urakkaan verrattuna usein kuin lomaa. Varsinkin, kun työssä käyvällä lapsettomalla on yleensä vapaita iltoja, viikonloppuja ja juhlapyhiä, jolloin saa tehdä, mitä lystää.  Lapsen jäljiltä sitä ikään kuin toipuu onnettomuudesta, päivä, viikko ja kuukausi kerrallaan olematta ikinä ihan samanlainen. Erona onnettomuuteen on tietysti se uusi ihminen, jonka on maailmaan avustanut omin elimistöin ja voimavaroin. Meidän poika on erittäin aktiivinen, kova lukemaan ja tutkimaan asioita, pitkä, puhelias, iloinen ja temperamenttinen. Hän pääsee pian puhaltamaan kakustaan yhden kynttilän. Elämä helpottuu nyt monin tavoin, kun hän voi syödä kanssamme samoja ruokia, lopettaa oman maidon juomisen ja on jo siirtynyt...

Syksy saapui ja sen mukana kuin itsestään ammatilliset kiireet. Sain idean, jonka tulin esitelleeksi kollegoille, jotka päättivät lähteä mukaan työstämään ajatushahmotelmaa pidemmälle. Tämän seurauksena väsään nyt työsuunnitelmaa ja rahoitushakemuksia projektille, josta luultavasti kuulette myöhemmin lisää. Niin usein saa mielestään loistavia ideoita ja alkaa ehkä jopa toteuttaa niitä ja kerätä muita innokkaita yksilöitä mukaan huomatakseen jo alussa, ettei homma syystä tai toisesta toimikaan. Usein syynä on se, että yhteistyössä mukana olevien aikataulut tai intressit eivät natsaa. Sellaista elämä on, ja siksi suunnitelmia, tavoitteita ja toiveita on hyvä olla roppakaupalla. Laitoin puolet romaanikäsikirjoitukseni 180-sivuisesta neljännestä versiosta Nuoren Voiman Liiton arvostelupalveluun, he kiittivät ja kuittasivat, ja ammattikirjailijan hedelmällinen kritiikki saapuu maksua vastaan ensi kuussa. Jännää! Olen varma, että hyvä tästä tulee, vaikka työtä se vaatiikin. Olen ylipäätään i...

Kesä on ohi, poika täytti kymmenen kuukautta ja äitiyslomaa takana yksitoista kuukautta. Jotakin jäi lopullisesti taakse, kun poika eräänä päivänä yhtäkkiä keksi alkaa kontata. Aamulla se ei vielä osannut, mutta illalla osasi. Seuraavana aamuna se nousi itsenäisesti seisaalleen olohuoneen toista rahia vasten.  Nyt se konttaa ja kiipeilee joka paikassa meidän asunnossa. Se ei ole enää tahdoton pieni pötkylä, joka ei osaa mitään. Ja se ymmärtää puhetta. Joskus siltä pääsee "äiti" osana touhuamistaan. Öisin se herää usein leikkimään pinnasängyssä tai meidän välissä noin tunniksi. "Vili vili vippaa, hui ja hai." "Kainalokana ja sylikatti" onkin jo villi viikari ja viipottaja. Äiti viimeistelee kirjansa neljättä kässäriversiota, joka lähtee pian Nuoren Voiman Liiton arvostelupalveluun. Tosin keksi jo itsekin taas monia asioita, joita haluaisi tarinassa muuttaa ensi versiossa. Äiti on itsenäisesti perustanut alaansa liittyvän projektiryhmän, koska kaipaa ammatil...