Reissuleidi ja videokamera

Eilinen työpäivä ja joviaalit tavishaastateltavat Nokialla toivat uutta voimaa dokumentin pohdintaan. Lueskelin myös itsetuntoon ja naismatkailuun liittyviä artikkeleita, ja yritän samalla päästä tekemistäni kohdanneesta jumista. Faktahan on se, että dokkaria ei voi tehdä, jos ei pala innosta hengata seuraavia vuosia tiiviisti yhteyksissä dokumentin avainhenkilöihin. Ja toisin päin. Etenkin toisin päin. Olen niitä kohtalooni alistuvaisia ihmisiä, joiden kanssa useimmissa tapauksissa on helppo tulla toimeen, jos itse haluaa. Tulen toki toimeen myös tosi mahtavien tyyppien kanssa, mutta siedän lieviä epämukavuuksiakin. No, anyhow, en ole varma, miten paljon aikaa muut ihmiset ovat valmiita tuhlaamaan minuun ja minun projekteihini. Toimittajan töissä vuosien varrella olen oppinut, että helppo ja hyvä haastateltava on usein sellainen, jolla on palava halu omista syistään olla julkisuudessa. Syy voi olla mikä tahansa, mutta loistava haastateltava tahtoo tulla haastatelluksi, ymmär...

Olen paska laiskottelemaan. Joutilaisuus on vähän samanlaista kuin jooga. Sitä voi tehdä ulkoisesti melko oikeaoppisen näköisesti, jos todella yrittää, mutta henkilökohtainen hyöty tulee vasta, kun kykenee unohtamaan kaiken muun ja heittäytymään. Yritän opetella nauttimaan siitä, ettei ole tekemistä. Juuri nyt minulla on siihen elämässäni erinomaiset puitteet: En ole työtön, vaan osa-aikaisissa töissä. Välillä töitä on päivä toisensa perään, kerralla paljonkin, mikä on adrenaliinista viehtyneelle mukavaakin. Toisinaan töitä ei välttämättä ole moneen päivään tai niitä ilmaantuu tipoittain. Kaikeksi onneksi hiljaiset jaksot ovat sattuneet päiville, jolloin olen ollut kevyessä flunssassa, ja jolloin lepo on tullut tarpeeseen. En ole nimittäin kovin hyvä pysymään aloillani aina edes kipeänä. Nyt saan luvan kanssa harjoitella relaamista, kun huono omatunto ei pakota palaamaan kasaantuvien työtehtävien äärelle liian varhain. Yleensä aina jotain täytyy suorittaa, kirjata vähintään...

Dokkarointi otti ehkä taas hiukan takapakkia elämästä johtuvista syistä, mutta katsotaan, miten käy. Tästäkin suosta selvitään. Tänään päätin käyttää matkakokemuksiani toisenlaiseen pikku projektiin, eli osallistuin erääseen matkailuaiheiseen kilpailuun yllä olevalla videonpätkällä. Olipa hauskaa! Sai linssiluteilla ja käydä läpi suhdettaan hevosiin, mikäs sen mukavampaa rakastuneelle.

Dokkariprojekti jatkuu, tavalla tai toisella. Sain onneksi hienoja neuvoja kokeneelta elokuva-alan tekijältä, joista rohkaistuneena uskallan taas hypätä satulaan. Sain viimein aikaan englanninkieliset tekstitykset reportaasiini (joka on itse asiassa dokumenttia osuvampi nimitys tälle työlle): Varsinaisen dokumenttini käsikirjoitus on muuttumassa alkuperäisestä hyvinkin radikaalisti. Sysäys tuli saamistani neuvoista, mutta sisältö omista kokemuksista ja karttuneesta tietovarannosta. On äärimmäisen tärkeää saada selkääntaputusta, rakentavaa kritiikkiä ja potkua persuksiin. Käytyäni Satun luona tiedonhankintamatkalla olen ymmärtänyt ja saanut vahvistusta sille, millaiset asiat paikan päällä laajempaa yleisöä kiinnostaisivat ja miten juttuja kannattaisi toteuttaa. Olen sellainen ihminen, että pursuan ideoita ja olen hyvin luova, tosin myös kohtuullisen käytännöllinen ja välillä aivan liian itsekriittinen. Tarvitsen jonkunlaisen kaikukopan tai nojapuun, joka nyökkää tai pud...

Otin joskus aikoinaan osaa Idolsin esikarsintaan Helsingissä ja palaute oli, että laulutunnit tekisivät hyvää. Laulaminen ei siis koskaan ole ollut erityinen intohimoni ja osallistuin kisaan uteliaisuudesta tapahtuman järjestelyjä kohtaan.  Siellä tuomarien edessä jännitti kuitenkin aika pirusti, sillä jos ei kauhean usein julkisesti loilota, iskee suunsa avatessa paljas olo. Kappalevalinta, äänen sävy ja värinä, oma tunnetila, olemus, olemattomat taidot, kokemattomuus  –  kaikki siinä arvostelun kohteena. (Lauloin Jenni Vartiaisen Nettiin, mikä sitten päätyi myös Maikkarin nettiin. Olin julkaisun aikaan jo poistunut maasta, joten en onneksi nähnyt omaa suoritustani. Ihan kamalaa.) En luultavasti koskaan aiemmin olisi itse uskaltanut postata itseäni säveliä suoltamassa. Vaikka hoilaan paljon yksin kotona ollessa ja avomiehen seurassa, ja nautin siitä. Mutta olen niin sanotusti nolannut itseni jo niin monella areenalla (kuitenkin voittopuolisesti ihan pos...

Suunnittelen vierailua Tampere Film Festivalin ohessa järjestettävään Script Tampere 2018 -käsikirjoitustapahtumaan. Ehdin mahdollisista työkiireistä huolimatta luultavasti ainakin NÄKYVÄKSI-hankehautomon lanseeraukseen . Jälkimmäistä olen tähyillyt jo muutaman kuukauden ajan. Kiinnostukseni dokumentarointiin ei ole aivan tuulesta temmattu ajatus. Olen opiskellut videopuolta alkujaan muutaman kurssin verran Diakonia-ammattikorkeakoulussa parikymppisenä sekä elokuvaa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa ennen sitä. Sittemmin olen valokuvannut runsaasti töiden puolesta ja vapaa-ajalla myös, vaikken varsinaista valokuvaajan koulutusta ole hankkinutkaan. Sekin oli lähellä syksyllä 2009, mutta päädyinkin lopulta Paasikivi-opiston valokuvauslinjan sijasta matkaopaskurssille Espanjaan. Myös radiodokumenttikursseja olen käynyt, joista nautin ja sain hyvää palautetta. Lisää tv-opintoja suoritin viime vuosina Tampereen yliopiston maisteriopinnoissani. Dokumenttikurssi jäi päällekkäisyyksien tak...

Lupaan, että tämä on ainut jonkun toisen video täällä (tai ainakin melkein), mutta heti ensikuulemalta tämä kappale kertoi mielestäni jotain olennaista elämäntyylistäni. Meidän ajastamme. Sukupolvestani. Jotain, mitä kuukausia sitten ajattelin, että haluaisin tuoda esille matkavideoissani myöhemmin. Jotain vähän synkempää lähtemisistä, matkusteluista ja kaiken muuttumisesta ympärillä ja elämässä koko ajan, ilman taukoa. Muutaman kuukauden välein. Ainakin aiemmin elämässäni. Nythän minulla on muun muassa tuo ihminen, joka kävi antamassa suukon ihan vaan siksi, jos ei tänään ole ollut riittävästi pusuja. Pidän silti aina oven auki tundralle ja sille tunteelle, joka iskee, kun havaitsee olevansa ihan yksin keskellä tuntematonta maisemaa ja mitä vain voi tapahtua. Kutsun sitä rakkaudeksi vapautta kohtaan ja uskon, että se on se, mikä tästä kaikesta lopulta käteen jää. Sitä tunnetta ei voi voittaa ja olen monesti saanut kokea sen ylitse hyökyvän aallon vaikeiden elämänvaiheiden ...