Reissuleidi ja videokamera

Romaani on edennyt viidessä päivässä sivulle 16. Etenen noin kolmen sivun päivätahtia, koen sen juuri nyt hyväksi ja kestäväksi rytmiksi. Jos kuukaudessa pystyn kirjoittamaan edes kymmenenä päivänä omaa tuotostani, vaikuttaa noin 300 sivun tavoite ihan mukiinmenevältä. Dokkari sen sijaan ei ole edennyt, mutta paneudun siihen seuraavaksi. Olen ylipäätään omaksunut asenteen, että se, minkä pitää tapahtua, tapahtuu kyllä. Niinpä dokkari odottelee kiltisti vuoroaan, jos siitä on tarkoitus tulla tosi. Ja kieltämättä, pelkkä kirjoittaminen sujuu minulta enemmän rutiinilla eikä tässä vaiheessa vielä vaadi muuta kuin ahkeraa ja luovaa näppäimistön paukuttamista. Kun runko, tapahtumat ja tarina ovat valmiit, paneudun tarkemmin yksityiskohtiin ja parantelemaan työtä. Kun sen aika on. Kesän polkujuoksukisojen näkymäni vaikuttavat hyviltä. Juoksin tällä viikolla kuntosalin matolla testijuoksuna 40 minuutin verran, ja sen perusteella pääsisin seitsemän kilometrin matkalla noin 42-45 minuutin su...

Mahtava uutinen on, että dokumenttiprojektini ei tyssännytkään. Tielle tulleista esteistä on päästy yli ja työskentely saa sittenkin jatkua. Olen saanut hahmoteltua ohuen käsikirjoituksen, jonka perusteella leikkaan lähipäivinä aiempaa lyhyemmän ja rakenteellisemman videotarinan havainnollistamaan uusia suunnitelmia. Aloitin myös fiktiivisen romaanin kirjoittamisen. Sydämeni lähes pakahtuu luodessani tutuilla ajatuksilla varustetun hahmon arkea, sillä rakastan kirjoittamista. Melkein kuin yli parikymmentä vuotta sitten. Ainoastaan elämänkokemukseni on venynyt ja laajentunut. Muistan edelleen, miten ala-asteella käperryin kuumeessa hiihtolomalla kirjoituskoneen ääreen ja naputin päivittäin jonkun liuskan verran tekstiä, sivunumero loppuun. Kirjoitin kirjaa minun ja sisarusteni seikkailuista osin todellisessa, osin kuvitellussa maailmassa. Pääsin muistaakseni sivumäärässä jopa kolminumeroiseen lukuun asti, mutta johonkin urakka sitten lopahti. Myöhemmin äitini epähuomiossa polt...

Eilinen työpäivä ja joviaalit tavishaastateltavat Nokialla toivat uutta voimaa dokumentin pohdintaan. Lueskelin myös itsetuntoon ja naismatkailuun liittyviä artikkeleita, ja yritän samalla päästä tekemistäni kohdanneesta jumista. Faktahan on se, että dokkaria ei voi tehdä, jos ei pala innosta hengata seuraavia vuosia tiiviisti yhteyksissä dokumentin avainhenkilöihin. Ja toisin päin. Etenkin toisin päin. Olen niitä kohtalooni alistuvaisia ihmisiä, joiden kanssa useimmissa tapauksissa on helppo tulla toimeen, jos itse haluaa. Tulen toki toimeen myös tosi mahtavien tyyppien kanssa, mutta siedän lieviä epämukavuuksiakin. No, anyhow, en ole varma, miten paljon aikaa muut ihmiset ovat valmiita tuhlaamaan minuun ja minun projekteihini. Toimittajan töissä vuosien varrella olen oppinut, että helppo ja hyvä haastateltava on usein sellainen, jolla on palava halu omista syistään olla julkisuudessa. Syy voi olla mikä tahansa, mutta loistava haastateltava tahtoo tulla haastatelluksi, ymmär...

Olen paska laiskottelemaan. Joutilaisuus on vähän samanlaista kuin jooga. Sitä voi tehdä ulkoisesti melko oikeaoppisen näköisesti, jos todella yrittää, mutta henkilökohtainen hyöty tulee vasta, kun kykenee unohtamaan kaiken muun ja heittäytymään. Yritän opetella nauttimaan siitä, ettei ole tekemistä. Juuri nyt minulla on siihen elämässäni erinomaiset puitteet: En ole työtön, vaan osa-aikaisissa töissä. Välillä töitä on päivä toisensa perään, kerralla paljonkin, mikä on adrenaliinista viehtyneelle mukavaakin. Toisinaan töitä ei välttämättä ole moneen päivään tai niitä ilmaantuu tipoittain. Kaikeksi onneksi hiljaiset jaksot ovat sattuneet päiville, jolloin olen ollut kevyessä flunssassa, ja jolloin lepo on tullut tarpeeseen. En ole nimittäin kovin hyvä pysymään aloillani aina edes kipeänä. Nyt saan luvan kanssa harjoitella relaamista, kun huono omatunto ei pakota palaamaan kasaantuvien työtehtävien äärelle liian varhain. Yleensä aina jotain täytyy suorittaa, kirjata vähintään...

Dokkarointi otti ehkä taas hiukan takapakkia elämästä johtuvista syistä, mutta katsotaan, miten käy. Tästäkin suosta selvitään. Tänään päätin käyttää matkakokemuksiani toisenlaiseen pikku projektiin, eli osallistuin erääseen matkailuaiheiseen kilpailuun yllä olevalla videonpätkällä. Olipa hauskaa! Sai linssiluteilla ja käydä läpi suhdettaan hevosiin, mikäs sen mukavampaa rakastuneelle.

Dokkariprojekti jatkuu, tavalla tai toisella. Sain onneksi hienoja neuvoja kokeneelta elokuva-alan tekijältä, joista rohkaistuneena uskallan taas hypätä satulaan. Sain viimein aikaan englanninkieliset tekstitykset reportaasiini (joka on itse asiassa dokumenttia osuvampi nimitys tälle työlle): Varsinaisen dokumenttini käsikirjoitus on muuttumassa alkuperäisestä hyvinkin radikaalisti. Sysäys tuli saamistani neuvoista, mutta sisältö omista kokemuksista ja karttuneesta tietovarannosta. On äärimmäisen tärkeää saada selkääntaputusta, rakentavaa kritiikkiä ja potkua persuksiin. Käytyäni Satun luona tiedonhankintamatkalla olen ymmärtänyt ja saanut vahvistusta sille, millaiset asiat paikan päällä laajempaa yleisöä kiinnostaisivat ja miten juttuja kannattaisi toteuttaa. Olen sellainen ihminen, että pursuan ideoita ja olen hyvin luova, tosin myös kohtuullisen käytännöllinen ja välillä aivan liian itsekriittinen. Tarvitsen jonkunlaisen kaikukopan tai nojapuun, joka nyökkää tai pud...

Otin joskus aikoinaan osaa Idolsin esikarsintaan Helsingissä ja palaute oli, että laulutunnit tekisivät hyvää. Laulaminen ei siis koskaan ole ollut erityinen intohimoni ja osallistuin kisaan uteliaisuudesta tapahtuman järjestelyjä kohtaan.  Siellä tuomarien edessä jännitti kuitenkin aika pirusti, sillä jos ei kauhean usein julkisesti loilota, iskee suunsa avatessa paljas olo. Kappalevalinta, äänen sävy ja värinä, oma tunnetila, olemus, olemattomat taidot, kokemattomuus  –  kaikki siinä arvostelun kohteena. (Lauloin Jenni Vartiaisen Nettiin, mikä sitten päätyi myös Maikkarin nettiin. Olin julkaisun aikaan jo poistunut maasta, joten en onneksi nähnyt omaa suoritustani. Ihan kamalaa.) En luultavasti koskaan aiemmin olisi itse uskaltanut postata itseäni säveliä suoltamassa. Vaikka hoilaan paljon yksin kotona ollessa ja avomiehen seurassa, ja nautin siitä. Mutta olen niin sanotusti nolannut itseni jo niin monella areenalla (kuitenkin voittopuolisesti ihan pos...