Reissuleidi ja videokamera

Poika sai juuri käytettyjä koon 80 vaatteita. Meinasivat koronan vuoksi nekin jäädä hankkimatta. Puolivuotissynttärit ovat puolentoista viikon päässä, ja jätkä on yksivuotiaan kokoinen! Lapsia on monen mittaisia, kuten ihmisiä muutenkin, mutta oletin vielä tammikuussa, että tähän vaatekokoon päästäisiin vasta usean kuukauden päästä. Hän on varsinainen veijari. Harjoittelee kainaloista kannatellen seisoskelua, ryömimistä ja vatsallaan operointia sekä tuettuna istumista. Kiljuminen, kaikkeen lähellä olevaan tarttuminen ja omien varpaiden syöminen on mukavaa puuhaa. Romaanikässärini ensimmäinen versio on nyt sivulla 180, eli enää parikymmentä sivua pukertamista. Toukokuussa voi alkaa lukea tekstiä kriittisin silmin läpi ja miettiä, mikä on seuraava steppi. Korjailen tekelettä ehkä ensin itsekseni, ja annan sitten jonkun asiantuntevamman lukea ja kommentoida maksua vastaan. Tiedän, että työtä on vielä julmettu määrä edessä. Lopun käänne poikkeaa aavistuksen verran alkuperäisestä s...

Korona aiheutti kirjan käsikirjoituksen työstämiseenkin viivettä. Ahdistus arjen sulkeutumisesta ja sairastumisen mahdollisuudesta täytti mielen, mutta muutamassa päivässä ensisokki on laantunut. Lähitulevaisuuden odotukset muuttuivat ja sillä siisti. Kevät, kesä ja ehkä syksykin ovat nyt sellaisia kuin ne ovat. Mökkeily, Meripäivät ja ryhmäharrastukset jäävät tältä vuodelta väliin. Kuinka usein sitä kokee tällaisia poikkeusvuosia? Toivottavasti ei kovin usein. Kaikeksi onneksi poika on vielä niin pieni, ettei tule muistamaan näitä ankeita aikoja. Ja itse olen iloinen siitä, että satun olemaan äitiyslomalla eikä arkeni lopulta esimerkiksi töiden kannalta mullistunut. En tiedä, miltä työmarkkinat ja töiden hakeminen koronahulinan jälkeen näyttävät, mutta sitä ei auta liikoja miettiä kuin vasta sitten. Ansioluettelossani ei kuitenkaan ole sen kummempia aukkoja. En oikeastaan ole ollut kerrallaan yli kolmea kuukautta lomalla koulusta tai töistä kertaakaan sen jälkeen, kun kuusivuoti...

Niinhän siinä kävi, että korona muutti meidän arjen. Ehdittiin käydä yhden kerran seurakunnan muskarissa, kunnes muskarit peruttiin käytännössä koko kevään osalta. Kuntosalijäsenyyteni laitoin itse katkolle muutama päivä sitten, viikonloppujen sukulaisvierailut on peruttu ja sama juttu muiden tämän kuun kokoontumisajojen kanssa. Plääh. Oloni on lisäksi ollut muutaman päivän ajan taas kevyesti flunssainen, joten hyvä näin. Tuskinpa se koronaa on, mutta who knows. Olisi suotavaa, ettei kukaan meillä saisi koronaa, saati, että levittäisimme sitä riskiryhmille. Asiantuntevammat ja kokeneemmat tutut eri puolilta maailmaa, lääketieteen proffa, jolla on verkostoja Italiassa sekä tuttava, jolla on sukua Aasiassa ja kokemusta Sars-epidemian ajoilta, ovat neuvoneet minua ja perhettäni turvautumaan itsemme eristämiseen turhilta sosiaalisilta kontakteilta, ja se kuulostaa kaiken muunkin infon perusteella järkevältä. Tämän kevään jälkeen en ehkä enää ikinä ajattele hissin napista tai ovenka...

Poju täytti neljä kuukautta ja elämä hänen kanssaan vain helpottuu. Ensimmäinen hammas pilkottaa ikenestä, hän osaa jo hieman ryömiä, irvistelee vihannesmössöjä maistellessaan, höpöttelee ja potkiskelee kuin vimmattu ja pää pyörii kuin huuhkajalla, silmät lautasina vieraisiin paikkoihin joutuessa. Odotan vaunuista rattaisiin siirtymistä, sillä hän ei pian enää edes mahdu vaunujen koppaan ja on varmasti kiinnostunut katselemaan maailmaa. Romaanissa on yli 140 sivua ja noin neljäsosa vielä kirjoittamatta. Sen jälkeen alkaa tekstin lisäily ja poistelu, henkilöhahmojen kasvatus ja typistys, loogisten aukkojen kursinta ja kaiken tarkoituksen ja realistisuuden tarkastelu kriittisellä silmällä. Eli osallistun kesän koittaessa ehkä kirjoituspiiriin tai vähintään lähettelen tekstiä ammattilukijoille ja -arvioijille. Raskauskilot karisevat. Enää viisi kiloa poistolistalla, ja nyt saa taas tehdä vatsoja. Käyn fysioterapeutin luennolla kuuntelemassa lisää liikunnasta raskauden jälkeen, sillä e...

Poika on aamut ja aamupäivät yhtä hymyä, iltaisin ailahtelevaisempaa mielenlaatua. Hän on kehitysvaiheessa, jossa on myös alkanut vierastaa ihmisiä ja säpsähtää outoja ääniä, joten altistusta ulkomaailmalle lienee hyvä lisätä. Olen yrittänyt metsästää meille jo kevääksi yhteistä harrastusta, mutta vauvaryhmät ovat tupaten täynnä niin muskareissa kuin vauvauinnissa. Yritämme napata paikan syksyksi. Kevään mittaan altistutaan siis käymällä vieraisissa ja vastaanottamalla vieraita. Ensimmäiset rauhaisat tunnit kuntosalilla ovat olleet jänniä. Ekaa kertaa yksin liikkumassa, ilman mahaa. Peilistä katsoi vähän eri näköinen tyyppi kuin aiemmin, mutta en ehkä koskaan ole ollut näin tyytyväinen kroppaani. Tai olin ylpeä itsestäni esimerkiksi intin aikaan, 29-vuotiaana. En ole koskaan ollut yhtä lihaksikas kuin silloin enkä tiedä, tulenko olemaankaan. Mutta nyt vartaloni kertoo taas uudenlaista tarinaa. Eikä sen kauneutta ymmärrä, ellei ole kokenut samaa. On turhaa verrata sitä synnyttäm...

Kirja on taas edennyt. Nyt kasassa on pian 120 sivua. Pari uutta lukua on valmistunut äitiyslomalla. Tavoitteeni on siis kirjoittaa kirjaa 4-6 sivua viikossa. Sillä vauhdilla saan käsikirjoituksen valmiiksi muutaman kuukauden aikana. Toisaalta se, että jotkut viikot ovat vähän löysempiä ei haittaa. Eihän minulla mitään virallista deadlinea ole. Tällä hetkellä en vielä deadlineja pysty noudattamaankaan. Mutta nyt oloni on jo optimistinen sen suhteen, että pystyn tähän. Enkä oikeastaan ymmärrä, miksen pystyisi. Ehkä kirjoittajien kanssa kirjoittelu ja kirjoituspiiriin lupautuminen lisäsivät itseluottamustani. Muistin viimeistelleeni kiitettäväksi arvioidun gradunkin reilut pari vuotta sitten. Siinä oli noin 70 sivua ja pohjana käytetty ainakin sataa kirjallista lähdettä. Sitä ennen tein vuosia sitten ammattikorkeakoulun opinnäytetyön, joka oli siihen aikaan minulle kunnianhimoinen saavutus, ja sekin valmistui arvosanalla 4/5. Niihin nähden tämän pitäisi periaatteessa olla helpompaa, ...

Elämäni on viimein, 10. viikolla synnytyksen jälkeen, muuttumassa normaaliksi. Tai sellaiseksi, jonka tunnistan omakseni. Baby blues kaikkoaa ja yleensä ottaen on ihan mukavaakin. Pojan nimi julkistettiin viime viikonlopun nimiäisissä Kotkassa noin 30 lähipiiriläiselle. Neo sai ihan Matrix-aiheisen kakunkin, ja nimeä arvuuteltiin pienessä leikissä, mutta kukaan ei sitä vihjesanojen 'valo' ja 'Anderson' (The Matrixin Neon valemaailman nimi Thomas Anderson) perusteella arvannut. Vasta lisävihje 'uusi' toi lopulta oikean vastauksen. Meillä oli myös miehen kanssa ensimmäinen hääpäivä. Eiköhän se seuraavakin sieltä tule, ainakin jos onnistumme torjumaan univelan ja siitä johtuvan kiukkuisuuden vauvavuoden kuluessa. Kova on yritys ja keinot monet. Mielestäni pärjäämme aika hyvin tässä. Neo kasvaa yhä hurjaa vauhtia, potkuttelee ja sätkyttelee kuin kohdussa ja on oppinut hymyilemään ja kikattamaan. Jokelteluakin hän harrastaa, ja otteet ovat riuskat. Ruoankin kim...