Reissuleidi ja videokamera

Vietän jollain tasolla elämäni ensimmäistä "aikuismaista kesää": Kesätyöntekijöitä ovat muut. Olen ollut kokopäiväisenä työntekijänä nyt noin vuoden. Minulla on kesäloma. Ja olen sovittanut sen mätsäämään miehen ja pojan lomien kanssa, toki haluan hieman omaakin lomaa. Kuulostaa osin kauhealta, että ihminen viettää keski-ikäistä kesää vasta keski-iän kynnyksellä, mutta ennen otin omaa lomaa paljon vapaammin ja tuntuu, että onnistuin jollain ilveellä myös nauttimaan niistä ajoista. Ehkä se oli sitten vähän keskenkasvuista, mutta sellaista tässä maailmassa nykyisin on paljon tarjolla nuorehkoille ihmisille. Ja siitä voi kärsiä tai ehkä jopa joskus nauttia. Nyt opettelen nauttimaan elämästä, joka ei aina ole niin menevää tottumallani tavalla, mutta uudenlaista. Nautin syvyydestä. Pätevyyden ja pystyvyyden tunteen voimistumisesta iän ja kokemuksen myötä. Siitä, että on olemassa pohja, jolta nousta. Uudelleen ja uudelleen. Korkeammalle. Tai minne tänään yllän. Tänään hiekkarannall...

Alkuvuosi on ollut taas melkoista mylläkkää. Ostimme Lohjalta tilavan, valoisan kodin kivalta alueelta luonnon keskeltä, mutta läheltä palveluita ja minun työpaikkaa. Muutto oli melkoinen viikonloppupuristus, koska teimme molemmat töitä viikoilla, saatiin vielä koko perhe räkätauti juuri muuton alla, ja minulla oli vielä ekstratyövuoro sunnuntai-iltana aluevaalien takia, juuri kun oltiin edellisyö valvottu aamuneljään muuttorumbassa eikä aamulla löytynyt kahvikuppikaan kaikkien laatikoiden ja nyssäköiden seasta. Poika sai heti perhepäivähoitopaikan ja hyvin on viihtynyt alusta alkaen. Se on ollut iso helpotus. Olen ensimmäistä kertaa elämässä kunnolla sisustanut asuntoa. On kyllä ollut niin liikkuvaa elämä, ettei ole ennen tarvinnut! Nyt tarvittaisiin Välimeren henkisiä tauluja tai kuvia olkkariin ja meksikolaista ilmettä keittiöön. Rakastan etenkin meidän avaraa olkkaria, josta voi tarkkailla auringon ja luonnon kulkua pienellä takapihalla ja sen takana. Uudessa työhuoneessa on vietet...

Mietin toisinaan itsekseni, miten kertoisin itsestäni vaikkapa työkaverille, jotta hän ymmärtäisi, millainen olen. Ihmiset olettavat yleensä minuun tutustuessaan, että olen 20-30-vuotias nuori, joka bilettää viikonloppuisin eikä minulla ole historiaa enkä ikinä ole tehnyt tai kokenut mitään. Olen vasta valmistunut korkeakoulusta ja tämä on ensimmäinen työpaikkani. Eivätkä he tämän arvion tehtyään kysy minulta mitään henkilökohtaista, järkyttyvät vain, kun heille lopulta jotenkin selviää, etten mitenkään voi olla parikymppinen ja että minulla täytyy olla edes jonkinlainen elämä takananikin.  Eivät he siltikään kysy juuri mitään, tai se on harvinaista. Siis kukaan missään, paitsi matkoilla ulkomailla, jolloin se ikään kuin kuuluu protokollaan. Ja kaikki tavatut ihmiset ovat sata kertaa kiinnostavampia kuin ihan samat asiat kokeneet naapurit kotipuolessa. Jos he kuitenkin joskus kysyisivät, sillä joskus harvoin niinkin sattuu, mietin kertovani itsestäni vaikka tähän tyyliin: "Kolmise...

Kesä oli työntäyteinen, kuuma ja mahtava! Poika vietti paljon aikaa isyyslomailevan faijansa kanssa kotona ja käytännössä ulkona leikkipuistoissa. He pärjäsivät kahdestaan, vaikka ei se mitään lomaa miehelle ollut. Äiti nautti työnimusta ja uuden oppimisesta uusissa työkuvioissa Lohjalla, ja ihastui paikkaankin. Työmatkat omalla autolla oli myös uusi, adrenaliinipitoinen oppitunti ja elämys, välillä miellyttävämpi, toisinaan pelottavampi. Muistin kesällä, miten paljon työelämää aloittaessani tykkäsin työstäni ja miksi. Vuosien varrella autonomia ja mahdollisuus aidosti päästä osaksi yhteisöjä, joista ja joissa juttuja tekee, on välillä tuntunut haasteelliselta. Se taas on oikeastaan pidemmän päälle iso osa työn viehätystä, että voi ja saa vaikuttaa tärkeiksi kokemiinsa asioihin ja parantaa läheisten elämää. Yhtäältä vaikeus sulautua yhteisön elämään on johtunut siitä, etten ole asunut siellä, missä olen työskennellyt, ja toisaalta työn sirpaloitumisesta. Kun jokin paikka tai asia tai y...

Koko kevät on ollut yhtä sairastelua. Poika on virallisesti ollut päiväkodissa koko alkuvuoden, mutta käytännössä vain muutaman hajanaisen viikon. Lopun ajan olemme sairastelleet enemmän tai vähemmän koko perhe (ja käyneet koronatesteissäkin jo monta kertaa). Kaikesta huolimatta on syitä iloon. Sain kesäksi töitä toimittajana sanomalehti Länsi-Uusimaassa, alamme taas kaikki olla terveen kirjoissa (ehkä kevään flunssat olivat siinä?) ja minulla on käynnissä monenlaisia projekteja. Aloitin ensin ilmaiseksi ja myöhemmin kevytyrittäjänä romaanikäsikirjoitusten ja muiden kirjallisten töiden koeluvut... Nyt olen lukenut ja arvioinut toistakymmentä tekstiä ja "asiakkaani" ovat olleet pääosin kiitollisia ja tyytyväisiä. Jopa siinä määrin, että eräs heistä hommasi minulle lahjakortin kukkaliikkeeseen ja jokunen on tyrkyttänyt rahaa pyytämättäkin. Itsekin koen työn mielekkäänä ja kiinnostavana, tekisin sitä ilmaiseksikin.  Oma romaanini on ollut reilun kuukauden mittaisella lepuutustau...

Poika täyttää pian 16 kuukautta ja tunnistaa kirjaimet, värejä sekä lukuisia muita sanoja ja numeroitakin. Hän kävelee ja juoksahteleekin, auttaa mielellään kotihommissa, kuten heittää roskia roskikseen ja tyhjät paketit ja tölkit keräykseen sekä laittaa pyykkiä. Säätelee hellan namikoita, avaa pakastimen, leikkii tekevänsä ruokaa ja pyyhkivänsä pölyjä.  Hän on joissain asioissa pedantti: esimerkiksi patalaput pitää aina ripustaa seinälle naulaan. Helpot palapelit ja duplojen kasaus onnistuvat. Pojalla on loistava muisti. Hän muistaa, missä on minkäkin esineen viimeksi nähnyt ja missä se oli sitä ennen. Joskus jopa viikkojen päähän. Päiväkoti alkoi sairastelun merkeissä. Olemme nyt pian neljättä viikkoa kipeinä kotona, minä ja poika. Isukki on muuten vain etätöissä. Tulisin hulluksi, ellen olisi keksinyt tarjota kaltaisilleni kirjailijanaluille ilmaisia koelukuja. Siitä saan tekemistä päälle, oppia omaan tekemiseeni ja sosiaalisia kontakteja.  Oma käsikirjoitukseni on saanut j...

Tähän aikaan viime vuonna arki oli vielä yhtä kaaosta ja paniikkia. Ahdisti, masensi, väsytti, ja kroppakin oli hajalla. Joulu oltiin vietetty kolmistaan kotona opetellen vauvaperhe-elämää. Tämä joulu sujui mukavasti kivoissa puitteissa sukulaisilla, sain jopa leivottua viemisiä. Poika horjuen tepasteli muiden jaloissa, tutki lahjojaan, söi kinkkua ja laatikoita sekä opetteli uusia sanoja ja käsitteitä, kuten 'takka' ja 'tuli'.  Rastitaan listalta, mitä ulkoiluvaatteita pojalle vielä täytyy ostaa päiväkotia varten. Opetellaan vähän aikaisempaa päivärytmiä koko perheen voimin.  Bongattiin tosi kodikkaan omakotitalon myyntiesittely, mutta se oli Riihimäellä keskellä ei-mitään. Bongattiin monta kivaa asuntoa Espoosta. Mutta ehkä minunkin pitäisi ensin löytää se seuraava työpaikka. Jos se ei olekaan ihan tässä pk-seudulla? Sitä ei vielä tiedä. Tämä oli mainio vuosi. Työläs ja raskas, mutta mitään hyvää ei saa liian helpolla. Niin se on. Ihmisen taimi on kasvatettu alusta al...

Vauvavuosi jäi juuri taakse. Kuluneet kaksi vuotta ovat ehdottomasti olleet elämäni fyysisesti rankimmat. Ensin raskaus, sitten synnytys ja vielä uuvuttava vauvavuosi. Lapsettomana kuvittelin, että kotona oleminen vauvan kanssa olisi paljolti leppoisaa touhuamista, mutta työt ovat tähän urakkaan verrattuna usein kuin lomaa. Varsinkin, kun työssä käyvällä lapsettomalla on yleensä vapaita iltoja, viikonloppuja ja juhlapyhiä, jolloin saa tehdä, mitä lystää.  Lapsen jäljiltä sitä ikään kuin toipuu onnettomuudesta, päivä, viikko ja kuukausi kerrallaan olematta ikinä ihan samanlainen. Erona onnettomuuteen on tietysti se uusi ihminen, jonka on maailmaan avustanut omin elimistöin ja voimavaroin. Meidän poika on erittäin aktiivinen, kova lukemaan ja tutkimaan asioita, pitkä, puhelias, iloinen ja temperamenttinen. Hän pääsee pian puhaltamaan kakustaan yhden kynttilän. Elämä helpottuu nyt monin tavoin, kun hän voi syödä kanssamme samoja ruokia, lopettaa oman maidon juomisen ja on jo siirtynyt...

Syksy saapui ja sen mukana kuin itsestään ammatilliset kiireet. Sain idean, jonka tulin esitelleeksi kollegoille, jotka päättivät lähteä mukaan työstämään ajatushahmotelmaa pidemmälle. Tämän seurauksena väsään nyt työsuunnitelmaa ja rahoitushakemuksia projektille, josta luultavasti kuulette myöhemmin lisää. Niin usein saa mielestään loistavia ideoita ja alkaa ehkä jopa toteuttaa niitä ja kerätä muita innokkaita yksilöitä mukaan huomatakseen jo alussa, ettei homma syystä tai toisesta toimikaan. Usein syynä on se, että yhteistyössä mukana olevien aikataulut tai intressit eivät natsaa. Sellaista elämä on, ja siksi suunnitelmia, tavoitteita ja toiveita on hyvä olla roppakaupalla. Laitoin puolet romaanikäsikirjoitukseni 180-sivuisesta neljännestä versiosta Nuoren Voiman Liiton arvostelupalveluun, he kiittivät ja kuittasivat, ja ammattikirjailijan hedelmällinen kritiikki saapuu maksua vastaan ensi kuussa. Jännää! Olen varma, että hyvä tästä tulee, vaikka työtä se vaatiikin. Olen ylipäätään i...

Kesä on ohi, poika täytti kymmenen kuukautta ja äitiyslomaa takana yksitoista kuukautta. Jotakin jäi lopullisesti taakse, kun poika eräänä päivänä yhtäkkiä keksi alkaa kontata. Aamulla se ei vielä osannut, mutta illalla osasi. Seuraavana aamuna se nousi itsenäisesti seisaalleen olohuoneen toista rahia vasten.  Nyt se konttaa ja kiipeilee joka paikassa meidän asunnossa. Se ei ole enää tahdoton pieni pötkylä, joka ei osaa mitään. Ja se ymmärtää puhetta. Joskus siltä pääsee "äiti" osana touhuamistaan. Öisin se herää usein leikkimään pinnasängyssä tai meidän välissä noin tunniksi. "Vili vili vippaa, hui ja hai." "Kainalokana ja sylikatti" onkin jo villi viikari ja viipottaja. Äiti viimeistelee kirjansa neljättä kässäriversiota, joka lähtee pian Nuoren Voiman Liiton arvostelupalveluun. Tosin keksi jo itsekin taas monia asioita, joita haluaisi tarinassa muuttaa ensi versiossa. Äiti on itsenäisesti perustanut alaansa liittyvän projektiryhmän, koska kaipaa ammatil...

Paljon on tapahtunut. On tavattu sukulaisia, mökkeilty pariin otteeseen ja alettu nähdä kavereita. Vanhemmat ovat saaneet huilitaukoja ja poika tehnyt tuttavuutta muihin tärkeisiin ihmisiin. Poju on saanut kahdeksan hammasta, liikkuu kierien ja ryömien ja opettelee konttauksen alkeita. Murisee, karjuu, kiljuu, jodlaa, nauraa, juttelee omiaan. Tykkää kirjoista ja kaikesta, mitä saa räplätä. Tunnistaa erinäisiä (itselleen) merkittäviä sanoja, kuten "röhköpallo", "puffi" ja "sulakkeet". On viettänyt jo muutaman yön maidotta, ja parin huutoyön jälkeenhän tämä alkaa jo jotenkin sujua. Vesihuikka saa riittää maidon sijaan. Äiti on alkanut juosta nyt alkuun pari kertaa viikossa noin kilometrin matkoja. Sujuu hyvin, tuntuu normaalilta ja mukavalta. Ollaan myös käyty jo kilometrien ja tuntienkin mittaisilla rataslenkeillä kahdestaan tai kolmestaan. Äiti on hakenut töitä ja alkanut jonottaa pojalle hoitopaikkaa lähipäiväkodeista. Romaanikässärin kolmas ver...

Poika herää enää kahdesti yössä. Silti viime päivät olen kokenut jonkinlaisia burnoutin oireita, samanlaisia kuin Kilimanjarolle kiipeämisen ja ensimmäisen 24 kilometrin juoksulenkkini jälkeen 11 vuotta sitten. Voisin vain nukkua ja maata. Odotan innolla juhannusta, jolloin menemme vanhemmilleni ensi kertaa korona-ajanjakson alkamisen jälkeen. On sekä poitsulle että meille vanhemmille hyväksi saada muitakin ihmiskontakteja. Poju osaa jo kieriä ympäriinsä. Leikkimattokin jäi pieneksi, ja on vain ajan kysymys, milloin hän istuu itsenäisesti. Sain eilen reilun parin viikon oikoluku-urakan valmiiksi. Romaanini käsikirjoitus on nyt käyty kriittisin silmin läpi, ja seuraavaksi on aika viedä paperille merkatut muutokset ruudulle. Olen tyytyväinen itseeni. Saan työn eteenpäin ulkopuolisten arvioitavaksi viimeistään syksyllä. Kaipaan tässäkin urakassa viimein vähän pallottelu- ja läpikäyntiseuraa. Olen alkanut pitkästä aikaa kokata. Poika tosin ei arvostanut tekemääni hernekeittoa...

Poika sai juuri käytettyjä koon 80 vaatteita. Meinasivat koronan vuoksi nekin jäädä hankkimatta. Puolivuotissynttärit ovat puolentoista viikon päässä, ja jätkä on yksivuotiaan kokoinen! Lapsia on monen mittaisia, kuten ihmisiä muutenkin, mutta oletin vielä tammikuussa, että tähän vaatekokoon päästäisiin vasta usean kuukauden päästä. Hän on varsinainen veijari. Harjoittelee kainaloista kannatellen seisoskelua, ryömimistä ja vatsallaan operointia sekä tuettuna istumista. Kiljuminen, kaikkeen lähellä olevaan tarttuminen ja omien varpaiden syöminen on mukavaa puuhaa. Romaanikässärini ensimmäinen versio on nyt sivulla 180, eli enää parikymmentä sivua pukertamista. Toukokuussa voi alkaa lukea tekstiä kriittisin silmin läpi ja miettiä, mikä on seuraava steppi. Korjailen tekelettä ehkä ensin itsekseni, ja annan sitten jonkun asiantuntevamman lukea ja kommentoida maksua vastaan. Tiedän, että työtä on vielä julmettu määrä edessä. Lopun käänne poikkeaa aavistuksen verran alkuperäisestä s...

Korona aiheutti kirjan käsikirjoituksen työstämiseenkin viivettä. Ahdistus arjen sulkeutumisesta ja sairastumisen mahdollisuudesta täytti mielen, mutta muutamassa päivässä ensisokki on laantunut. Lähitulevaisuuden odotukset muuttuivat ja sillä siisti. Kevät, kesä ja ehkä syksykin ovat nyt sellaisia kuin ne ovat. Mökkeily, Meripäivät ja ryhmäharrastukset jäävät tältä vuodelta väliin. Kuinka usein sitä kokee tällaisia poikkeusvuosia? Toivottavasti ei kovin usein. Kaikeksi onneksi poika on vielä niin pieni, ettei tule muistamaan näitä ankeita aikoja. Ja itse olen iloinen siitä, että satun olemaan äitiyslomalla eikä arkeni lopulta esimerkiksi töiden kannalta mullistunut. En tiedä, miltä työmarkkinat ja töiden hakeminen koronahulinan jälkeen näyttävät, mutta sitä ei auta liikoja miettiä kuin vasta sitten. Ansioluettelossani ei kuitenkaan ole sen kummempia aukkoja. En oikeastaan ole ollut kerrallaan yli kolmea kuukautta lomalla koulusta tai töistä kertaakaan sen jälkeen, kun kuusivuoti...

Niinhän siinä kävi, että korona muutti meidän arjen. Ehdittiin käydä yhden kerran seurakunnan muskarissa, kunnes muskarit peruttiin käytännössä koko kevään osalta. Kuntosalijäsenyyteni laitoin itse katkolle muutama päivä sitten, viikonloppujen sukulaisvierailut on peruttu ja sama juttu muiden tämän kuun kokoontumisajojen kanssa. Plääh. Oloni on lisäksi ollut muutaman päivän ajan taas kevyesti flunssainen, joten hyvä näin. Tuskinpa se koronaa on, mutta who knows. Olisi suotavaa, ettei kukaan meillä saisi koronaa, saati, että levittäisimme sitä riskiryhmille. Asiantuntevammat ja kokeneemmat tutut eri puolilta maailmaa, lääketieteen proffa, jolla on verkostoja Italiassa sekä tuttava, jolla on sukua Aasiassa ja kokemusta Sars-epidemian ajoilta, ovat neuvoneet minua ja perhettäni turvautumaan itsemme eristämiseen turhilta sosiaalisilta kontakteilta, ja se kuulostaa kaiken muunkin infon perusteella järkevältä. Tämän kevään jälkeen en ehkä enää ikinä ajattele hissin napista tai ovenka...

Poju täytti neljä kuukautta ja elämä hänen kanssaan vain helpottuu. Ensimmäinen hammas pilkottaa ikenestä, hän osaa jo hieman ryömiä, irvistelee vihannesmössöjä maistellessaan, höpöttelee ja potkiskelee kuin vimmattu ja pää pyörii kuin huuhkajalla, silmät lautasina vieraisiin paikkoihin joutuessa. Odotan vaunuista rattaisiin siirtymistä, sillä hän ei pian enää edes mahdu vaunujen koppaan ja on varmasti kiinnostunut katselemaan maailmaa. Romaanissa on yli 140 sivua ja noin neljäsosa vielä kirjoittamatta. Sen jälkeen alkaa tekstin lisäily ja poistelu, henkilöhahmojen kasvatus ja typistys, loogisten aukkojen kursinta ja kaiken tarkoituksen ja realistisuuden tarkastelu kriittisellä silmällä. Eli osallistun kesän koittaessa ehkä kirjoituspiiriin tai vähintään lähettelen tekstiä ammattilukijoille ja -arvioijille. Raskauskilot karisevat. Enää viisi kiloa poistolistalla, ja nyt saa taas tehdä vatsoja. Käyn fysioterapeutin luennolla kuuntelemassa lisää liikunnasta raskauden jälkeen, sillä e...

Poika on aamut ja aamupäivät yhtä hymyä, iltaisin ailahtelevaisempaa mielenlaatua. Hän on kehitysvaiheessa, jossa on myös alkanut vierastaa ihmisiä ja säpsähtää outoja ääniä, joten altistusta ulkomaailmalle lienee hyvä lisätä. Olen yrittänyt metsästää meille jo kevääksi yhteistä harrastusta, mutta vauvaryhmät ovat tupaten täynnä niin muskareissa kuin vauvauinnissa. Yritämme napata paikan syksyksi. Kevään mittaan altistutaan siis käymällä vieraisissa ja vastaanottamalla vieraita. Ensimmäiset rauhaisat tunnit kuntosalilla ovat olleet jänniä. Ekaa kertaa yksin liikkumassa, ilman mahaa. Peilistä katsoi vähän eri näköinen tyyppi kuin aiemmin, mutta en ehkä koskaan ole ollut näin tyytyväinen kroppaani. Tai olin ylpeä itsestäni esimerkiksi intin aikaan, 29-vuotiaana. En ole koskaan ollut yhtä lihaksikas kuin silloin enkä tiedä, tulenko olemaankaan. Mutta nyt vartaloni kertoo taas uudenlaista tarinaa. Eikä sen kauneutta ymmärrä, ellei ole kokenut samaa. On turhaa verrata sitä synnyttäm...

Kirja on taas edennyt. Nyt kasassa on pian 120 sivua. Pari uutta lukua on valmistunut äitiyslomalla. Tavoitteeni on siis kirjoittaa kirjaa 4-6 sivua viikossa. Sillä vauhdilla saan käsikirjoituksen valmiiksi muutaman kuukauden aikana. Toisaalta se, että jotkut viikot ovat vähän löysempiä ei haittaa. Eihän minulla mitään virallista deadlinea ole. Tällä hetkellä en vielä deadlineja pysty noudattamaankaan. Mutta nyt oloni on jo optimistinen sen suhteen, että pystyn tähän. Enkä oikeastaan ymmärrä, miksen pystyisi. Ehkä kirjoittajien kanssa kirjoittelu ja kirjoituspiiriin lupautuminen lisäsivät itseluottamustani. Muistin viimeistelleeni kiitettäväksi arvioidun gradunkin reilut pari vuotta sitten. Siinä oli noin 70 sivua ja pohjana käytetty ainakin sataa kirjallista lähdettä. Sitä ennen tein vuosia sitten ammattikorkeakoulun opinnäytetyön, joka oli siihen aikaan minulle kunnianhimoinen saavutus, ja sekin valmistui arvosanalla 4/5. Niihin nähden tämän pitäisi periaatteessa olla helpompaa, ...

Elämäni on viimein, 10. viikolla synnytyksen jälkeen, muuttumassa normaaliksi. Tai sellaiseksi, jonka tunnistan omakseni. Baby blues kaikkoaa ja yleensä ottaen on ihan mukavaakin. Pojan nimi julkistettiin viime viikonlopun nimiäisissä Kotkassa noin 30 lähipiiriläiselle. Neo sai ihan Matrix-aiheisen kakunkin, ja nimeä arvuuteltiin pienessä leikissä, mutta kukaan ei sitä vihjesanojen 'valo' ja 'Anderson' (The Matrixin Neon valemaailman nimi Thomas Anderson) perusteella arvannut. Vasta lisävihje 'uusi' toi lopulta oikean vastauksen. Meillä oli myös miehen kanssa ensimmäinen hääpäivä. Eiköhän se seuraavakin sieltä tule, ainakin jos onnistumme torjumaan univelan ja siitä johtuvan kiukkuisuuden vauvavuoden kuluessa. Kova on yritys ja keinot monet. Mielestäni pärjäämme aika hyvin tässä. Neo kasvaa yhä hurjaa vauhtia, potkuttelee ja sätkyttelee kuin kohdussa ja on oppinut hymyilemään ja kikattamaan. Jokelteluakin hän harrastaa, ja otteet ovat riuskat. Ruoankin kim...

Vuosi ja vuosikymmen valuvat kohti loppuaan. Yöllisen vauvan vahtivuoron aikana olen monen kuukauden tauon päätteeksi saanut romaania jatkettua. Luulin jo, etten saisi ikinä mitään aikaiseksi, mutta joskus vauvelikin väsähtää ja itsellä riittää vielä tarmoa. Muutin vähän kertomuksen lopun hännän juonikuviota siistimäni käsikirjoitusrungon mukaiseksi. Siistiminen oli tarpeen apurahahakemukseen liittämääni synopsista varten. Apurahoja ei tullut, mutta arvasin sen. Hakijoita oli paljon, ja varmasti nimekkäämpiä ja pitkäaikaisempiakin kirjailijuuden harrastajia tai ammattilaisia. Tulipa ensimmäistä kertaa lähetettyä apurahahakemuksia. Kirjan sisältö vaikuttaa edelleen järjelliseltä tuotokselta. Yllättävän paljon sitä onkin saanut yhtenäistä tarinaa selkeään muotoon. Nautin kirjoittamisesta, mielikuvituksen ja kielen käyttämisestä, lähdemateriaalien etsimisestä ja hyödyntämisestä, juonen punomisesta ja sen aukkojen tilkitsemisestä, maailman pohtimisesta, henkilöhahmojen rakentamisesta.....